Parhaat puutarhakirjat

Otsikko lupaa ehkä hiukan liikoja, sillä maailmahan on täynnä mitä hyödyllisimpiä ja upeimpia puutarhakirjoja, mutta tällä kertaa halusin vinkata teille parista uudehkosta kirjasta, joita itse pidän suoranaisina helminä ja jotka ovat kuluneen vuoden aikana koskettaneet.

Tässä vaiheessa harrastusta en ainakaan itse kestä enää yhtään sitä fiilistelylässytystä kauniista perennapenkeistä, pulppuavista suihkulähteistä tai auringonlaskuista, joita maailma on myös pullollaan, joten tänäkin vuonna suosikkikirjani ovat tiukkoja ja aikaa kestäviä tietopaketteja, sekä lopussa yksi syvällisempää ajattelua herättänyt teos. Mutta pidemmittä lässytyksittä, aloitetaan!

Monivuotiset vihannekset

Ruotsissa jo vuonna 2016 julkaistu Fleråriga grönsaker -kirja on vihdoin ilmestynyt suomeksi ja on jokaisen hyötyviljelijän MUST teos. Philipp Weiss, Annevi Sjöberg ja Daniel Larsson esittelevät kirjassa jopa 60 pohjoiseen ilmastoon soveltuvaa monivuotista herkkua ja sen lisäksi kirjassa avataan ytimekkäästi myös miksi monivuotisia vihanneksia ylipäätään pitäisi kasvattaa enemmän, miten ja minne viljelyyn otettava alue kannattaa perustaa, miten istuttaa, lannoittaa ja hoitaa ja miten kasveja kannattaa kasvattaa sekaviljelyssä. Kirjassa ei ole unohdettu myöskään sadonkorjuuta ja kasvien lisäystä eri tavoin.

Herttamerikaali (Crambe cordifolia) on ollut omalla “pakko saada” -listallani jo useamman vuoden.

Itse uskon, että monivuotisten vihannesten kasvattaminen tulee olemaan muutaman vuoden kuluttua suuri puutarhatrendi. Monivuotisilla on niin monta etua suhteessa yksivuotisiin (mm. helppous, pienempi työmäärä, luotettavuus, ekologisuus, ravintotiheys, pitkä satokausi jne.), että olisi vain outoa, jos niitä kohtaan herännyt kiinnostus ei yhä jatkaisi kasvuaan

Talvikylvetty köynnöspinaatti (Hablitzia tamnoides) kasvoi yhden kesän aikana ihan mukavasti.

Samaan aikaan, kun moni monivuotisista on vuosien saatossa unohtunut ja nyt uudelleen löydetty, (kuten mm. tässä videossa mainitsemani pillisipuli sekä köynnöspinaatti), on osa syötävistä monivuotisista meille niin tuttuja, että niiden maistamista tavallaan hiukan kammoaa. Esimerkiksi kotkansiipisaniainen (Matteuccia struthiopteris), päivänliljat joista kirjassa mainittu erityisesti syyspäivänlilja (Hemerocallis citrina) ja rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva) ja vaikkapa sinikuunlilja (Hosta sieboldiana) ovat itselläni vielä kokeilematta, vaikka sekä kotkansiipeä, että päivänliljaa kasvaa ihan tuolla omassa puutarhassa. Lopulta luulenkin, että monien näiden monivuotisten vihannesten menestyksen esteenä onkin se ihmeellisen korkea kynnys ottaa niitä ihan oikeasti osaksi ruoanlaittoa. Tämän henkisen esteen ylittämistä onneksi helpottaa, että kirjassa jokaisen kasvin kohdalla on kerrottu tarkkaan miten ja mitä osia kasvista voi syötäväksi käyttää, sekä kirjan lopun reseptiosio, jossa on käyty lyhyesti läpi myös hapattaminen, kuivaaminen, ryöppääminen ja etikkasäilöntä.

Kirjan lopusta löytyy vielä taulukko kasvien ravintosisällöistä, jonka lukeminen hälventää käytön kynnystä entisestään. Taulukon joukkoon on vertailumielessä ujutettu myös perinteisten keittiökasvien ravintotietoja ja täytyy sanoa, että listaus toimii erittäin hyvin. Taulukkoa silmäilemällä voi nopeasti todeta, että tuttuja yksivuotisia ravintorikkaampia ja kasvatuksen kannalta helpompia vaihtoehtoja on todella olemassa.

Jos aihe siis yhtään inspiroi, niin tämä teos on mainio tietopaketti monivuotisten maailmaan tutustumiseen!

Varttamisen jalo taito

Takana näkyvät omenapuut ovat jo elämänsä ehtoopuolella ja jäävät joskus tulevaisuudessa lasikuistin alle, joten nyt on hyvää aikaa leikata puita siten, että niihin kehittyy uutta kasvua, jota voi sitten jalontaa uusiin perusrunkoihin.

­Puutarhurikoulun kesäretkellä koukattiin nopeasti Kaisaniemen kasvitieteellisessä ja lipunmyynnin pienestä kirjakaupasta tein mahtavan löydön. Siellä odotteli nimittäin sopuhintainen Kimmo L. Kolkan kirja Jalontamisopas (Arboretun Mustilan kasvatusoppaat 2020). Tämän kirjan avattuaan tajuaa heti, että kyseessä on sellainen huolella tehty perusteos, joka jokaisen jalontamisesta vähänkään kiinnostuneen kannattaa kirjahyllyynsä hankkia. Kirjaa selatessani olen tullut siihen tulokseen, että se sisältää suunnilleen kaiken sen, mitä olen puiden oksastamisesta puutarhurikoulussa oppinut ja vielä reilusti ekstraa. Jos siis kaipaat tietoa tästä aiheesta, niin tässä kirjassa sitä on.

Tämä vanha vaahtera halkaisi runkonsa syysmyrskyissä ja jouduttiin lopulta kaatamaan, mutta nuoremmasta vieressä kasvavasta puusta (jossa siinäkin suuri vaurio) saa onneksi jalo-oksia. EDIT: Tarkemmin asiaa tutkittuani taitaakin olla niin, että onnistumisen mahdollisuudet tämän kanssa ovat aika heikot…

Mun opinahjossani meillä on onnekseni ollut puuvartisista erityisen kiinnostunut opettaja ja ollaan käyty puiden sielunelämää suhteellisen paljon läpi. Oon kuitenkin maailman laiskin ja huonoin muistiinpanojen tekijä, joten näin tässä kirjassa heti mainion mahdollisuuden täydentää ruttuisia ja sekavia muistiinpanojani.

Erityisen hienoa kirjassa on mielestäni sukukohtaiset jalontamisohjeet, joissa käydään läpi sopivia jalontamistapoja ja ajankohtia, sekä toimivia ja tuhoontuomittuja yhdistelmiä.

Näettehän tuolla keskellä maanisesti suojellun tikun? Siellä se omin kätösin vartettu omenapuu on!

Omat kokemukseni jalontamisesta rajoittuvat vasta muutamaan omenapuuhun, joista toisen jalo-oksan kävin hakemassa isoäitini kotitalon pihapiiristä ja toisen koulumme pihasta. Meidän pihassa on kuitenkin monta vanhaa kuolevaa puuta joiden lajikkeista mulla ei ole mitään hajua, joten olen ajatellut varmistaa niiden säilymisen jalontamalla oksia uusiin perusrunkoihin. Tässä aikaisemmassa blogitekstissä kirjoitin puutarhan historiasta ja omenapuista enemmän.

Pähkinöitä omasta puutarhasta

Joel Rosenbergin Pähkinöitä omasta puutarhasta -kirja on uusimpia hankintojani, vaikkakin teos on ilmestynyt jo 2021. Joelin kirja on niin suurella panostuksella ja intohimolla kirjoitettu, että jo sen vuoksi pähkinöitä on kai pakko jossain vaiheessa kokeilla.

Pähkinäpuutarhuriksi ryhtyminen on sitä paitsi esitetty kirjassa niin järkevänä toimintana, että on vaikea kuvitella suomalaisia tulevaisuuden syötäviä metsäpuutarhoja ilman pähkinäpensaita. Vaikka toisin voisi luulla, pähkinät eivät ole mikään uusi juttu näillä leveyspiireillä, sillä 1600-luvulla hasselpähkinää kerättiin luonnosta ja vietiin Hollantiin ainakin Ahvenanmaalta. Nyt kun ilmasto taas lämpenee, pähkinöillä on jälleen menestymisen mahdollisuuksia.

Ja mahdollisuuksia eri lajikkeiden muodossa esitelläänkin kirjassa monta. Onneksi itselläni ei ole pähkinälehdon perustamisen kanssa mikään kiire, joten ehdin tässä vielä muutaman vuoden odotella lisätietoja varmasti toimivista lajikkeista, tai kenties jopa uusista suurisatoisista hybrideistä. Sitten jonain päivänä kaivan tämän pähkinäkirjan esiin ja seuraan seikkaperiäisiä ohjeita taimien hankkimisesta, istuttamisesta, hoidosta ja sadonkorjuusta ja käsittelystä ja varmaan kiroan samalla sitä, että koskaan houkuttelin oravia puutarhaani…

Paras viimeiseksi

Johan Eklöfin Maailma ilman pimeää ilmestyi suomeksi helmikuussa 2022. Nyt jos olet etsimässä joululahjakirjaa yhtään kenellekään niin se on tässä. Tämä on kirja, joka jokaisen ihmisen pitäisi lukea tai kuunnella. Etenkin suosittelisin tätä nuorille, tai elämässä kaiken jo nähneelle varttuneemmalle väelle. Tämä kirja nimittäin saa pohtimaan syvällisesti ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta, jopa ihmistä osana yhteiskuntaa ja avaa silmät monella tapaa.

Kirja alkaa pysäyttävillä faktoilla valosaasteen vaikutuksista hyönteisten elämään ja lisääntymiseen. Hyönteisistä päästään lepakoihin, kaloihin ja merivuokkoihin ja lopulta ihmisiin. Välillä kirjailijan isoisän kokemukset ensimmäisistä sähkövaloista tehtaissa tuntuvat epärelevanteilta, mutta niiden jälkeen alkaa avautumaan kirjan syvempi näkemys valon kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta ei pelkästään hyönteisiin, vaan myös meihin ihmisiin.

Pelkkä niitty ei riitä pelastamaan pörriäisiä.

Näinä aikoina kun valon positiivisesta merkityksestä puutarhassa puhutaan paljon ja yössä loistava valaistu piha on monelle statussymboli, on tämä kirja ja sen karut faktat paikallaan iskeä pöytään, sillä niitä ei pääsääntöisesti huomioida lainkaan, eikä valaistusta suunnittelevilla tahoilla välttämättä ole niistä mitään tietoa. Vaikka ei nyt mennä sen kummemmin maailmassa yleisesti vallitsevan valosaasteen ja hyönteiskadon yhteyteen, niin ainakin omalla kohdallani kirjalla oli suuri vaikutus siihen miten hahmotan puutarhani ja rakennusten valaistuksen tulevaisuudessa. Monta suunnitelmaa meni uusiksi. Ja se on aina virkistävää.

Joku varmaan ihmettelee, että mitäs tekemistä tällä kirjalla on puutarhanhoidon kanssa, mutta on sillä. Sillä on kaikki tekeminen puutarhan kanssa. Jos ette mitään muuta näistä mainitsemistani kirjoista lue tai kuuntele, niin valitkaa kuitenkin tämä. Tämä on lopulta näistä se tärkein.

Ja näissä tunnelmissa siirrytäänkin sitten odottamaan sitä valon juhlan viettoa. Toivon kaikille takkatulen lämpöä, kynttilän valoa ja inspiroivia lukuhetkiä parempia aikoja odotellessa <3

3 Comments

  • Oi pitää laittaa etenkin tuo viimeinen opus lukulistalle! Kiitos kirjavinkeistä.
    Herttamerikaalia itsekin haluaisin, mutten ole vielä löytänyt.
    Lempeää ja leppoisaa joulunaikaa!

    • Ihana kuulla, että nää innosti <3 Ja tosiaan, tuo "Maailma ilman pimeää" on tosi ihanaa talviluettavaa. Ja hei, Impectalla ainakin taitaa olla tuota herttamerikaalia, jos googlaat tieteellisellä nimellä niin löytyy 😉

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*