Monivuotiset vihannekset

Monivuotisten vihannesten ja yrttien sato on itselläni ainakin usein se alkukesän odotetuin hetki, sillä usein monivuotiset ovat niitä ensimmäisiä maasta ponnistavia sissejä. Tuttuja ja luotettavia vuosien takaa!

Kun jätin Helsingin kasvimaan taa, jäi palstalle monta siemenestä kasvatettua tuttua, kuten lipstikka, salvia ja mäkimeirami.

Mäkimeiramin Origanum vulgare kukkia harvoin saa kuvattu ilman kiireisiä pörriäisiä!

Vaikka voisi kuvitella, että vanhan maalaistalon pihasta löytyisi monivuotisia vihanneksia vaikka muille jakaa, niin yllättäen talolta on löytynyt tähän mennessä vain yksi huonokuntoinen raparperi. Muut ovat tainneet jäädä vuosien saatossa lupiinien ja vadelmien jalkoihin.

Joitain vuosia sitten istutin kuitenkin metsän reunaan kolme karhunlaukan sipulia, ja ilokseni ne ovatkin lähteneet hyvin maltillisesti lisääntymään.

Karhunlaukka Allium ursinum leviää erittäin hillitysti

Alunperin arvelinkin, että karhunlaukan lisääntymisessä voisi kestää vuosia, joten siksi istutin sitä heti kun sain sipuleita käsiini. Leviäminen on kuitenkin niin tuskastuttavan hidasta, että tätä herkkua täytyy kyllä yrittää kylvää jossain vaiheessa ihan reippaasti siemenistä, jotta uskaltaisi joskus kerätä sitä satoakin. Yhtäkään lehteä en ole uskaltanut vielä maistaa enkä itseasiassa ole syönyt koko kasvia tietääkseni koskaan muutoin kuin kuivattuna. Nyt kun tarkemmin ajattelen, ehkä tänä keväänä olisi viimein syytä maistaa lehti tai pari!

Valkosipulipöheikkö best!

Talvivalkosipulin kynsiä ja itusilmuja olen piilottanut maahan jo reippaasti ja tarkoituksena onkin kasvattaa samanlainen valkosipulipöheikkö, kuin Helsingin kasvimaalla oli. Pöheikkö kasvoi aikoinaan täysin vahingossa, kun maahan oli jossain vaiheessa unohtunut kokonainen sipuli tai itusilmuja ja niistä lähti kasvamaan mätäs, josta tuli yksi ehdoton suosikkini. Valkosipulin versot nousevat maasta aivan ensimmäisten joukossa keväällä ja maistuvat miedon valkosipuliselta leivän päälle silputtuna. Myöhemmin kesällä pöheiköstä nousee vielä kiepit (engl. garlic scapes), jotka ovat taivaallisia grillattuna ripauksella suolaa ja oliiviöljyä.

Talvivalkosipulin kieppejä kuvan oikeassa yläreunassa lipstikan vieressä

Luultua helpompi parsa

Toinen ehdoton suosikkini on parsa, joka on itsekasvatettuna aivan kuin toinen vihannes verrattuna siihen, mitä kaupassa myydään. Rapea ja makea parsa on myös yllättävän helppo. Kun juurakot istuttaa rikkaruohottomaan ja lämpimään paikkaan, ei parsalle käytännössä tarvitse tehdä enää ikinä mitään. Parsaa on myös todella helppo kasvattaa itse siemenistä. Sain puutarhurikoulun ensimmäisenä syksynä yhdeltä opettajalta parsan oksan, jossa oli mukana oranssinpunaisia siemeniä ja vuosi sitten huhtikuussa kylvin ne. Parsat viettivät koko kesän pikkuisissa purkeissaan ja ovat ilmeisesti selvinneet niissä myös talven yli, sillä viimeksi kun tarkistin, juuret olivat elossa! Kyseessä on jokin vanha lajike, sillä parsat olivat kasvaneet opettajan vanhan maalaistalon pihapiirissä tyyliin “aina”.

Parsaa ei kuitenkaan voi koskaan olla liikaa, joten kunhan vain ehdin, olisi tarkoituksena saada puutarhaan myös uudempia lajikkeita, jotka kasvattavat ymmärtääkseni aavistuksen paksumpia versoja. Valmiista juurakoista istutetusta parsasta satoa voi kerätä jo toisena tai kolmantena vuonna istutuksesta, vähän lajikkeesta riippuen, kun taas siemenestä kasvatettuna satoa saa odottaa noin viisi vuotta.

Helsingin kasvimaalla parsa Asparagus officinalis teki joka vuosi hyvän sadon

Suosikkireseptejäni parsasta on ehdottomasti Liemessä blogin uunifetaparsa, joka onnistuu tämmöiseltä täysin lahjattomaltakin kokilta, kun ainekset ovat itsekasvatettuja, eli parasta mahdollista laatua!

Uunifetaparsan kruunaa itsekasvatettu minttu, joka voi hyvin olla kuivattua, sillä avomaanmintun maku on jotain aivan muuta, kuin kaupan aneemisten tuoreminttujen tai tomuisten kuivattujen minttujen maku

Pillisipuli, Allium fistulosum

Toinen ehdoton herkkusuosikkini on pillisipuli. Taimia on todella harvoin myynnissä missään, joten tämän joutuu todennäköisesti kasvattamaan siemenistä. Kun etsit pillisipulin siemeniä, valitse pussi, jossa lukee Allium fistulosum sillä jos pussissa lukee Allium cepa saat vaivanpalkaksi tavallista keltasipulia. Sipulin varret toki ovat herkullisia ja niitä pillisipuli paljon muistuttaakin. Pillisipulin maku on kuitenkin aavistuksen hedelmäisempi ja varret pysyvät mehevinä pitkälle kesään vielä silloin, kun keltasipulin varret ovat jo muuttuneet aikoja sitten sitkeiksi.

Pillisipulia, villirukolaa ja itsekasvatettua tomaattia ja retiisiä. Täydellinen voileipä!

Pillisipuli on lisäksi monivuotinen, joskin uusintakylvöjä joutunee tehdä ajoittain, joten siemeniä kannattaa kerätä loppukesästä talteen.

Pillisipuli kypsyttelee siemeniään Aspegrenin puutarhassa Pietarsaaressa

Pillisipuli kestää myös hienosti pakastusta, eikä mene yhtä lötköksi sulaessaan, kuin vaikkapa purjo.

Tässä lähes tyhjäksi kaluttu pillisipulipenkki ihanassa Jokilaakson matkailupuutarhassa Lapualla.
Köynnöstävää pinaattia Jokilaakson matkailupuutarhassa. Tässä on ilmeisesti kyseessä malabarinpinaatti, kuten Anna ystävällisesti kommenteissa vinkkasi, kiitos Anna! <3 (Kyllä pitäisi aina kuvata itselle vähän vähemmän tuttujen kasvien kohdalla nimikyltit myös! Vaikka paikanpäällä homma tuntuisi päivänselvältä, niin vuoden kuluttua muisti on jo ehtinyt tehdä tepposet!)

­Tänä keväänä olen kylvänyt myös monivuotista köynnöspinaattia Hablitzia tamnoides. Lajike oli ‘Järvensivu’, joka on löydetty Tampereelta, Järvensivun kaupunginosasta. Saa tosin nähdä miten tälle kylvölle käy. Raukka joutui nimittäin osallistumaan talvikylvökokeiluuni ja viimeksi kun ehdin tarkistamaan taimien tilannetta, siellä oli meneillään tulva. Sitä ennen oli lumivyöry ulkorakennuksen katolta ja sitä ennen aurinkoa täydeltä terältä. Vaikka talvikylvöt ovat periaatteessa “huolettomia” niin niiden osalta taitaa käydä kuten epäilinkin. Kun kylvöt ovat eri tontilla, kuin emäntä itse, kaikenlaista pääsee tapahtumaan…

Monivuotiset vihannekset ovat kuitenkin asia, johon haluan ehdottomasti tutustua lisää, sillä Suomessa niiden käyttö ja tietämys on suhteellisen vähäistä. Ensimmäinen kohtaamiseni hiukan erikoisemman monivuotisen kanssa oli sattumalta joitain vuosia sitten, kun kävelin silloiselle viljelypalstalleni. Olin pannut merkille eräässä pihassa kukkivan suuren ja uskomattoman muhkean ja herkän pilven valkoisia kukkia, kuin perhosia. Googlailin sinnikkäästi, kunnes eräänä talvena uskoin löytäneeni oikean; Herttamerikaali, Crambe cordifolia. Seuraavana keväänä merikaali ei enää noussut, joten en koskaan päässyt tarkistamaan lajimääritystä. Jostain syystä en myöskään kasvin eläessä koskaan kehdannut mennä tutkimaan sitä lähempää. Ostin siemeniä, mutta en kylvänyt niitä, sillä en tiennyt mihin olisin kasvin istuttanut. Tänä keväänä löysin siemenpussin laatikon pohjalta ja kylvin siemenet muiden talvikylvöjen kanssa oman onnensa nojaan. Nyt jos a. siemenet itävät ja b. talvikylvö ei koidu niiden kohtaloksi ja c. saan kasvin taimettumisen jälkeen pysymään edes hetken hengissä, niin ihmettelen kyllä. Oikeastaan en usko mahdollisuuksiin lainkaan, mutta tuleehan aina uusi kevät vaikka talvi tuntuisi loppumattoman pitkältä!

2 Comments

  • Ihanat puutarhan vihreät joita jo kovasti odottelen! Pillisipulin kanssa en ole koskaan onnistunut, pitäisi taas kokeilla sitä siemenistä. Tavallisen ruohosipulinkin kanssa oli vuosia ongelmia, koskaan en saanut sitä kunnolla kasvamaan, tupas aina näivettyi jossain vaiheessa kesää, eikä satoa saanut koskaan pakkaseen asti. Pari vuotta sitten löysin kevään taimitorilta virolaiselta myyjältä todella hyvää jättiruohosipulilajiketta. Nämä ovat uskomattoman satoisia, isovartisia ja kukkivatkin kauniisti kimalaisten iloksi. Leikkaan isoiksi kasvaneet tuppaat heinäkuussa matalaksi ja saan toisen sadon vielä loppukesästä.

    Lipstikan kanssa on aina pulassa, sitä ei ehdi mitenkään käyttämään niin paljoa kun pari metriseksi kasvava puska tuottaa. Karhunlaukkaa minulla on kasvanut vuosia ja kun se asettuu, niin lisääntyy kyllä siemenistä ihan kiitettävästi. Siementaimia löytyy sieltä täältä, joita aina sitten siirtelen samaan paikkaan. Kuvassasi oleva köynnöstävä pinaatti ei ole köynnöspinaatti Hablitzia tamnoides, vaan yksivuotinen malabarinpinaatti. Köynnöspinaattikin minulla on kasvanut monessa paikassa, jopa useamman vuoden kaupunkikodin parvekkeella, jossa se teki jopa siementaimia, kunnes jokin talvi sen tappoi. Nyt olen taas ilman köynnöspinaattia kun sopivaa paikkaa en ole keksinyt. Niin ja vuohenputkea meillä kasvaa myös, sitä en ole oppinut rakastamaan villiyrttinä toisin kuin vaikkapa nokkosta 😀

    • Totta muuten! Ihmekös kun yöllä tätä kirjoittaessani mulla tuli tuon pinaatikuvan kohdalla semmonen kumma fiilis! Pitäisi vissiin oppia jo, että se fiilis tarkoittaa faktantarkistusaikaa! 😀 Kiitos kun huomasit ja kommentoit 🙂 Tuo malabarinpinaatti on ollut mulla jo vuosia listalla “pitäisi kokeilla”, mutta ei ole ollut tilaa sille vielä. Juuri kävin katsomassa köynnöspinaatin talvikylvöjä, mutta siellä ei näkynyt mitään eloa vielä. Varsiparsakaali oli sen sijaan itänyt, joten ihan kaikki ei kuitenkaan ole kuolleet. Toivoa siis on 😀
      Jättiruohosipuli kuulostaa mielenkiintoiselta! Ja kiva kuulla, että karhunlaukka lisääntyy. Kyllä se näyttää tehneen siementaimia ympärilleen, mutta vauhti ei tosiaan vielä päätä huimaa 😀

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*