Blogi Somepuutarhuri Johanna Rönnlöf

Vanhan maalaispihan päivitys – mistä aloittaa?

Kun ostettiin meidän oma paikka vuonna 2015 olin jo monta vuotta ehtinyt suunnitella unelmieni puutarhaa.

Haaveilin luonnonmukaisesta ja lähinnä kasvien avulla puhdistuvasta uimalammesta, pizzauunista, jättimäisestä kasvimaasta ja riippukeinusta. Moni haave on puutarhurikoulun myötä vähän muuttunut, kun tietoa on kertynyt lisää, mutta tärkeimmät toiveet on pysyneet listalla. Välillä vanhan pihan kanssa (ainakin itselläni) tuntuu siltä, että apua, tarvin tänne jonkun puutarhurin nyt heti kertomaan mistä edes aloitetaan. Silloin hukkuu helposti se yksinkertainen pointti, että vanhan pihan kanssa, kuten oikeastaan kaikkien pihojen kanssa, olennaista on lähteä liikkeelle omista toiveista ja arvoista.

Ensimmäisenä keväänä sinivuokoista näkyi lähinnä lehtiä ja vain yksi kukka. Raivauksen ja sen myötä lisääntyneen valon vaikutuksesta kukkia on alkanut tulla koko ajan enemmän.

Arvot tärkeitä puutarhassa

Vielä vuosi sitten ajattelin tulevasta puutarhastani hyvin eri tavalla kuin nyt. Ajattelin, että kaikki voikukat kitketään ja kokonaisuus tulisi olemaan ennemminkin hallittu, kuin boheemi. Vaikka palstaviljelijänä oli tullut jo 13 vuoden ajan viljeltyä luonnonmukaisesti, oon kuitenkin ollut suht järjestelmällinen ja, jos nyt sanon tämän ihan suoraan, ajattelin että esimerkiksi permakulttuuriin pohjaavat puutarhat ovat usein sen näköisiä, kuin puutarhuri olisi ollut laiska. Ajatukset alkoi muuttumaan, kun koulussa perehdyttiin vähän maaperän toimintaan ja siihen mitä hyötyä todellisesta luonnon monimuotoisuudesta on myös puutarhassa.

Vaikka tuntui, että aihe oli jo tuttu, syvempi perehtyminen sai aikaan sen, että yhtäkkiä aloin nähdä kitkemättömät nokkoset ja vesiheinät olennaisena osana kokonaisuutta. Lasten myötä ajatukset siitä mitä kaikkea ihminen voi ja mitä kannattaa ylipäätään yrittää tässä elämässä hallita muuttuivat myös. Mutta tärkeä kasvun paikka itselleni oli ymmärrys siitä, että monimuotoinen puutarha tukee parhaiten ihan kaikkien elävien olentojen hyvinvointia. Tämä ajatus sai koko 100-vuotiaan puutarhan risukkoineen ja pöheikköineen näyttäytymään ihan uudessa valossa. Löysin siis arvoja, joiden pohjalta voin helpommin alkaa tekemään valintoja. Arvojen määrittäminen loi rajoja, jotka toivatkin vapautta ja selkeämmän suunnan ja innostuin koko hommasta ihan eri tavalla.

Ensimmäisen vuoden raivaushommia

Alueet vanhassa pihassa

Vanhoissa maalaispihoissa on perinteisesti ollut hoitotasoltaan erilaisia alueita. Ojien ja metsänreunojen, tai ulkorakennusten takana olevien joutomaiden hoitoon ei ole käytetty yhtä paljon aikaa, kuin sisäänkäynnin läheisyyteen. Meilläkin osa kahden hehtaarin tontista peltoineen saa joskus palvella laitumena tai jäädä täysin luonnonmukaiseen tilaan ja jopa metsittyä. Jossain vaiheessa podin tästä vähän huonoa omaatuntoa, mutta en enää, sillä puu on paras mahdollinen ötökkähotelli ja tarkoituksena olisi istuttaa jossain vaiheessa paljon erilaisia puita, jotka tarjoaisivat ravintoa eri hyönteis- ja eläinlajeille. Vastikään törmäsin tietoon siitä, että esimerkiksi Suomen kansallisperhosen, paatsamasinisiiven sekä sitruunaperhosen tärkeitä ravintokasveja ovat korpipaatsama ja orapaatsama. Ne pistettiin siis heti ostoslistalle.

Ohdakkeet vaikuttavat olevan perhosten suosiossa

Metsämansikkaketo

Metsämansikkaniitty on aina ollut mun puutarhahaaveiden olennainen osa ja se saakin meidän pihassa jäädä omalle paraatipaikalleen talon ”julkisivun” eteen (en tiedä voiko julkisivusta varsinaisesti puhua, kun lähin tie on puolen kilometrin päässä talosta, mutta ymmärrätte pointin.) Kun metsämansikkaniitty jää näinkin olennaiselle paikalle, se määrittää samalla koko puutarhan tunnelman. Luonnonmukaisuus, boheemi ja villi tunnelma saavat näkyä. Tuntuu jännältä alkaa rakentamaan puutarhaa näistä lähtökohdista. Juuri tällä hetkellä ajatukset pyörii esimerkiksi siinä mitä tapahtuu metsämansikkakedon ja oleskelualueen väliin jäävässä tilassa. Minkälaisilla kasveilla yhdistän nämä alueet, jotta se tapahtuu kuin huomaamatta ja kauniisti? Miten saan luotua oleskelualueesta ja kesäkeittiöstä suojatun ja patariisimaisen paikan tuoksuvine puuliljoineen ja viiniköynnöksineen ilman, että se riitelee liikaa muun pihan kanssa? Tässä kohtaa kasvi- ja materiaalivalinnat ovat olennaisia. Metsämansikkakedon ja tulevan oleskelualueen välissä kasvaa tällä hetkellä mm. vanhoja orapihlajia, jotka ajattelin hyödyntää ja rakentaa niiden avulla suojaisan lintujen talviruokintapaikan. Ehkä yksi korutuomi mahtuisi myös mukaan ja puuvartisten alla saavat jatkaa eloaan ainakin paikalta jo löytyvä ukkomansikka ja kevättähtimö. Vanhan pihan kunnostuksessa on kyllä mahtavaa, kun valintoja ei lopulta tavallaan teekään yksin, vaan talon edellinen emäntä Aune on mukana vähän kuin mielikuvitusystävänä ja kasvien avulla osoittaa missä mikäkin kasvi viihtyy ja kukoistaa!

Vuonna 2015 metsämansikat olivat valtavia

Susipiha

Alppikärhö ja tuoksuvatukka ovat kietoutuneet toisiinsa ulkorakennuksen seinustalla

Aikaisemmin kirjoitin blogiin siitä, miten tarkoituksena on palauttaa meidän niin kutsuttu susipiha enemmän 1900-luvun alun henkiseksi paikaksi, jossa on tilaa tekemiselle ja projekteille. Tällä alueella kulkeminen talon ja ulkorakennusten välillä pitää olla helppoa ja hoitotöiden kuten lumen aurauksen onnistua vaivattomasti. Vaikka voisi ajatella, että tällainen alue ei tuo kasviharrastuksen osalta mitään hauskaa elämään, niin olen ajatellut, että susipihasta löytyy varmasti hyvät paikat esim. erilaisille mintuille, joita en uskalla päästää puutarhassa kuin hyvin rajatulle alueelle. Isoäitini puutarhassa minttu valtasi lopulta jokaikisen perennapenkin, ja tästä opiksi ottaneena en aio päästää minttua koskaan puutarhan puolelle. Myös osa muista puutarhan öykkäreistä, kuten vaikkapa tarha-alpi, saa jatkaa eloaan susipihan puolella, ahdistettuna rakennusten seinustoille.

Mintulle on pakko löytää paikka jostain, sillä kaupan mintut maistuvat itsekasvatettuun verrattuna tomulta. Kuvassa kaupan yrttihyllyn minttu, joka kukkii väliaikaisen vuokra-asuntomme pihassa.

Täysin kolkko läpikulkupaikka susipihasta ei tule. Vanhoihin pohjalaispihoihin kuuluu olennaisena osana pitkät penkit, jotka nostettiin kesällä rakennusten seinustoille ja sellaisella olenkin kuvitellut istuvani sitten ensimmäisenä kevätpäivänä, kun päästän kanat kuopimaan pihalle ja nojaan selkäni auringon lämmittämää seinää vasten.

Haaveilua ja haahuilua

Osassa puutarhaa on luonnon luomia kauniita yhdistelmiä

Joku voisi pitää yllä kuvatun tilanteen pohtimista täytenä ajanhukkana, mutta itselläni tälläinen meditatiivinen haaveilu auttaa usein kahteen asiaan; se rentouttaa ja auttaa vaikkapa nukahtamaan illalla, mutta auttaa myös puutarhan tunnelman, sekä toimivuuden tarkentamisessa. Usein huomaan, että tälläisten vapaana soljuvien ajatusten myötä jokin toiminnallisuuteen vaikuttava asia loksahtaakin vaivatta kohdilleen. Haluanko, että voin samalla ripustaa pyykit kuivumaan, kun kanat ovat ulkona tai voisiko esimerkiksi ruukutuspöytä ollakin kanalassa sisällä?

Pihan pakolliset toiminnot

Varsinaisen marjatarhan lisäksi suunnitelmissa olisi ripotella marjapensaita ja hedelmäpuita usein käytettyjen kulkureittien varrelle, jotta sadon napsiminen olisi mahdollisimman helppoa ja hauskaa.

Roskis ja kierrätys, mattojen tamppaus ja tuuletus, komposti, pyörät, autot… Vanhassa pihassa näiden toimintojen sijoittelu ei omasta mielestäni ole niin tarkkaa, kuin pienemmässä tilassa, mutta luonnollisten kulkureittien varrella ja lähellä niiden tietenkin tulisi olla. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ulkorakennuksissa tulee olemaan loputtomasti tilaa, kunhan ne jonain päivänä saadaan kunnostettua, mutta totuus on varmasti jotain ihan muuta. Kierrätys on varmasti asia, joka piilotetaan ulkorakennuksiin, ehkä myös lämpökompostori. Lämpö- ja puutarhajätekompostin sijainti onkin itselleni näistä ehkä tärkeimpiä asioita. Lämpökompostori betonilattian tai kivetyn alueen päällä ja katon alla helpottaa käyttöä ja helppous on näissä kierrätysasioissa se kaikkein tärkein asia. Vähän kyllä epäilen, että kanojen hankkimisen myötä mitään keittiöjätettä ei meille juuri kerry. Ylipäätään maalaispihassa moni asia tuntuu paljon yksinkertaisemmalta, roskis on kujan päässä, kanat syö biojätteet, pyörät lojuu joka tapauksessa missä sattuu eikä siitä kukaan jaksa välittää, autolle on tilaa ja mattoteline on siellä jossain sopivalla paikalla ja that’s it.

Tuntuukin, että nyt on tärkeämpää päättää sellaiset asiat, kuin mihin kaivetaan uimalampi, mihin rakennetaan kasvihuone, marjatarha, omenatarha, metsäpuutarha ja oleskelualue. Vaikka näitä alueita ei päästä kunnolla rakentamaan vielä pitkään aikaan, voin rakentaa puutarhaa jo tulevaa ajatellen esimerkiksi istuttamalla, karsimalla ja hoitamalla puita. Sillä tavoin puutarhassa on tulevaisuudessa muutakin kuin pikkuisia taimia. Tässä taas yksi syy miksi vanhat puutarhat ovat ihania, niissä on suuria puita jo valmiiksi!

Aarteet ja pahikset maan alla ja päällä

Pioneita on puutarhassa muutamia lajikkeita, taustalla valkoinen ja vaaleanpunainen mooseksenpalavapensas

Suurten puiden lisäksi vanhoista pihoista löytyy usein sitkeitä vanhan ajan perennoja, säilyttämisen ja vaalimisen arvoisia aarteita. Maaseudulla oli kuitenkin melko yleistä kipata kaikki roskat ulkorakennusten taa tai metsiin. Siksipä vanhaa pihaa kaivaessa voi löytyä lähes mitä tahansa lasista metalliin, lääkepakkauksiin, autonromuihin jne. Onneksi meidän pihassa puutarhaa on kunnioitettu aivan erityisellä hartaudella, mutta ulkorakennnusten takana onkin sitten vuosikymmenten sekajätteet hautautuneina maan kerroksiin. Myös suunnitellun metsäpuutarhan kohdalla on kivien väliin piilotettu roinaa, jota kaivelen sitä mukaa pois, kun istutan uusia kasveja.

Onneksi maassa piilee myös siemenpankki, josta nousee sieltäkin kauheuksia, kuten viime kesänä metsämansikkakedolla kaivamisen vuoksi itänyt kanadanpiisku ja komealupiinit, joita putkahtelee kaikkialta varmasti vielä vuosikymmenten ajan. Mutta nousee sieltä myös ihanuuksia, kuten kuvan myskimalva ja sieltä täältä putkahtelevat akileijat. Hauskaahan tässä on se, että aina kun maata kaivaa vanhassa puutarhassa, saattaa joku maassa uinunut siemen tai sipuli aktivoitua ja ponnistaa ylös!

Tärkeimmät toiveet

Kujalta kuusiaidan varjosta löytyi viime syksynä yllättäen tatteja ja näin jälkikäteen voisinkin todeta, että tattiapajat omassa pihassa menee toivelistan kärkeen. En vain tiennyt, että tämmöistäkin voisi puutarhaltaan odottaa, tai edes toivoa!

Puutarha on lopulta mun mielestä paikka, joka on olemassa tasan sitä varten, mitä siltä halutaan, eli harrastuksia, rentoutumista, tutkimista, piiloutumista tai vain oman tilan rajaamista ilman sen suurempaa kiinnostusta varsinaiseen puutarhanhoitoon tai ajanviettoon. Maalaispihasta kannattaakin ottaa irti sen paras hienous; se ei ole sitä varten että sillä elvistellään naapureille ja ohikulkijoille, vaan omia asukkaitaan varten. Sitä varten, että voit aamulla istua rappusille auringon lämpöön kuuntelemaan lintuja ja juomaan aamukahvia ilman, että kukaan kyylää naapurista ja toteaa että ”Jaa tuallakin on jo herätty, mutta ei oo näemmä saatu yöhousuja vaihdettua!”

Jos pihassa on vanhoja omenapuita, kannattaa niiden leikkaukseen perehtyä mitä pikimmin, sillä puiden oksat ja runko saattavat helposti revetä sadon tai lumen painosta. Oikealla leikkauksella puulle voi saada reilusti elinvuosia lisää.

Sanotaan että puutarha ei ole koskaan valmis ja meidän tapauksessa kestää varmasti useampi vuosi, ennen kuin se on edes raivattu, joten kärsimättömän ihmisen kärsivällisyys on tässä taas todella koetuksella. Mutta kuten puutarhurikoulussa opettajani totesi ,vähän kerrallaan, yksi asia kerrallaan. Joten ajattelin jatkaa tulevana kesänä puutarhan pohjakuvan piirtämistä ja yritän saada kaikki olemassa olevat puuvartiset ja perennat lisättyä pohjakuvaan, ihan vain kunnioituksesta edellistä emäntää kohtaan ja jotta Aunen aloittama dokumentointityö saisi arvoisensa päätöksen. Kasvimaa on itselleni todella tärkeä osa puutarhaa, joten sen ja talon ympärille alan vähitellen rakentamaan jotain omaa, vaikka sen kirjoittaminen tuntuukin todella hassulta. ”Omaa”. Jännä nähdä milloin puutarha alkaa tuntua todella omalta, vai alkaako koskaan. Paikka jossa on näin paljon historiaa ei tuskin koskaan voi olla täysin ”oma”, ehkä enemmänkin osa, tai hetki historiassa.

Puutarha on meillä oikeastaan vain pienen hetken lainassa luonnolta
  1. Vanhemmillani on alkamassa maanrakennustyöt, kun he haluavat laittaa puutarhansa erään osan aivan uusiksi. Osittain puutarha jätetään luonnonmukaiseen tilaansa, jotta hyönteisille ja muille eläimille jäisi myös riittävästi elintilaa. Enpä tiennytkään, että Suomen kansallisperhosen tärkeitä ravintokasveja ovat nämä korpipaatsama ja orapaatsama, joten täytyy kysyä onko vanhemmillani näitä pihassaan.

    • Onpa kiva kuulla, että hyönteisystävällinen näkökulma on mukana jo suunnitteluvaiheessa! Silloin lopputuloksesta tulee varmasti hyvä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt