Puun istutus ja hoito

Jokaiseen pihaan pitäisi istuttaa vähintään yksi puu. Puut tuovat puutarhaan kolmiulotteisuutta. Niiden latvukset muodostavat katoksen ja tarjoavat suojaa auringon paahteelta. Köynnös voi ottaa tukea puun rungosta ja isompaan puuhun voi kiinnittää linnunpöntön. Valitse oikea puu oikeaan paikkaan ja katso ohjeet istutukseen sekä hoitoon!

Valitse oikea puu oikeaan paikkaan

Jos aikuisen puun vaatima tila otetaan huomioon jo taimen ja sen istutuspaikan valinnassa, myös leikkaustarve on yleensä vähäinen. Ongelmia tulee herkästi silloin, kun ahtaalle kaupunkipihalle istutetaan koivu, vaahtera tai tammi, joka kasvaessaan ei sinne enää kunnolla mahdu.

Taajamissa kannattaa suosia kapeakasvuisia ja matalahkoja puita, kuten pihlajia, tuomipihlajia, kirsikoita sekä luumu- ja omenapuita.

Helmipihlaja.

Jos puun kasvua pitää ohjailla leikkaamalla, se tulee aloittaa jo nuoresta pitäen ja vähän kerrallaan. Suuren puun pienentämisestä tulee helposti kierre, ja osaamattomalla leikkaamisella puu altistuu lahottajasienille ja muodostaa lopulta turvallisuusriskin. Jos olet epävarma siitä, mitä suurelle puulle tulisi tehdä, kutsu ammattilainen apuun. Arboristi osaa tutkia puun kunnon ja antaa sen hoito-ohjeet.

Pihapuun kasvupaikka

Pihapuun valinnassa kannattaa kiinnittää huomioita kasvupaikkaan. Siis paistaako aurinko vai onko varjoista. Onko maaperä kuiva vai kostea. Puun soveltuvuuteen vaikuttaa myös koko. Pieneen pihaan ei pidä istuttaa isoksi kasvavaa puuta. Lajien ja lajikkeiden valintaan vaikuttaa menestymisvyöhyke. V-vyöhykkeelle ei kannata istuttaa arkaa, nippanappa II-vyöhykkeellä pärjäävää puuta. Istuta puu vähintään viiden metrin päähän talosta ja muista huomioida puiden tarvitsema tila täysikasvuisena.

Omenapuu on puutarhan kaunistus ympäri vuoden. Kukinta on kohokohta.

Puun istutus

Kaiva puulle reilu istutuskuoppa. Muokkaa ja paranna kasvualusta noin­ 60–80 cm syvyydeltä. Juuret tarvitsevat runsaasti tilaa myös sivusuunnassa.
Jos puun taimi on pakattu verkkoon, avaa ja poista verkko varovasti. Avaa juuristoa varovasti käsin repimällä. Tämä on erityisen tärkeää, jos puun taimi on ollut muovisessa taimipurkissa ja juuret ovat kiertyneet purkin reunoille.
Tiivistä istutuskuopan pohja ja aseta puun taimi istutuskuoppaan. Varmista, että taimi tulee oikealle korkeudelle eli juuripaakun pinta ympäröivän maan pinnan tasoon.
Tiivistä multa jaloilla polkemalla. Varo kuitenkin, ettet vahingoita puun runkoa.
Sido puu tukikeppiin. Sitomiseen voi käyttää tervanauhaa tai muita puutarhamyymälöistä löytyviä sidontamateriaaleja.
Kastelu on juurtumisvaiheessa välttämätöntä. Kannu ja ämpäri ovat hyviä välineitä taimen kasteluun. Veden määrän hahmottaa silloin helpommin kuin letkulla kastellessa. Yhdellä kastelukerralla vettä on hyvä antaa 30–50 litraa.
Hyvällä hoidolla hennosta taimesta kasvaa näyttävä puu.

Pihapuun hoito

Puun hoitoon kannattaa panostaa sen ensimmäisinä vuosina. Hyvän alun saanut pihapuu pärjää myöhemmin ilman hoitoa.

  • Kastele istutettua puuta runsaasti, 30–50 litraa kerralla taimen koosta riippuen kahdesti viikossa. Seuraavana kesänä riittää, että kastelet vain hellekausina.
  • Kata puun alusta kuori- tai kivikatteella tai maanpeiteperennoilla. Nurmikko ei sovi puun juurelle.
  • Suojaa puun runko ensimmäisinä vuosina kevätahavalta ja -auringolta.
  • Vältä turhaa leikkaamista.
  • Poista juurivesat.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt