Narsissien kasvatus

Narsissit ovat keväisen pihan piristys. Sitkeät sipulikasvit ovat helppohoitoisia, eivätkä ne maistu myyrille. Muutamalla niksillä nautit kukinnasta vuodesta toiseen.

Kastele ja lannoita keväällä

Mikäli kevät on kuiva, narsissit kaipaavat kastelua. Tasainen kosteus on narsissin mieleen aina kukinnan päättymiseen saakka. Kun narsissit saavat riittävästi ravinteita, ne kukkivat runsaasti ja myös jakautuvat uutterasti. Eniten voimaa vaativat uudet, kerrannaiskukkaiset lajikkeet. Kevätlannoitukseen sopii parhaiten nestemäinen lannoite, joka saavuttaa juuriston nopeasti.

Jos keräät kukkia maljakkoon, jätä lehdistö kasvamaan. Se kerää sipuleihin voimaa, jota kasvi tarvitsee myös seuraavan kevään kukintaan. Anna kasvuston lakastua omaan tahtiin kukinnan jälkeen. Kuivanpuoleinen kesä on narsissille eduksi – varsinkin taseteille, nunnannarsisseille ja syklaaminarsisseille.

Poista kuihtuneet kukat

Toukokuussa narsissien kukinta on upeimmillaan, mutta hyvällä suunnittelulla voit pidentää narsissikauden kestämään jopa huhtikuusta kesäkuulle. Istuta eri aikaan kukkivia lajikkeita, niin kellanvalkoinen loisto valaisee pihaa pitkään. Kevään ensimmäisiä ovat virva- ja syklaaminarsissit, hieman myöhemmin on tasettien sekä tähti- ja torvinarsissien vuoro. Nunnannarsissit ja valkonarsissit ovat myöhäisimpiä kukkijoita.

Poista kuihtuneet kukat leikkaamalla. Jos kukinta taantuu, narsissit kaipaavat jakamista.

Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa, sillä siemenien kasvattaminen vie suotta kasvin voimia.
Seuraa kukintaa koko kauden. Mikäli kukkien koko pienenee tai määrä vähenee, sipulit saattavat kaivata jakamista.

Narsissien jakaminen ja istuttaminen

Kun narsisseilla on hyvät olosuhteet, ne kasvattavat runsaasti sivusipuleita. Kukinnan heikentyminen kielii sipulien ahtaudesta, mikä tulee eteen yleensä noin viiden vuoden välein. Mitä suurikokoisempi ja pidemmälle jalostettu lajike, sitä useammin se vaatii jakamista.

Jakamisväliä voi pidentää istuttamalla sipulit harvempaan. Myös istuttaminen tavallista syvempään voi hidastaa sipulien jakaantumista.

Narsissit viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla. Istuta sipulit syksyllä siten, että ne ehtivät juurtua, mutta eivät kuitenkaan ehdi kasvattaa lehtiä mullan pinnalle. Eteläisessä Suomessa sopiva ajankohta on syyskuusta alkaen, kun maa alkaa jäähtyä.

Narsissien juuristo ulottuu syvälle, ja suurimmat sipulit on hyvä istuttaa jopa 25 sentin syvyyteen. Pienikokoisille lajeille voi riittää 10-15 senttiä. Mitä kevyempi maa-aines, sitä syvemmälle sipulin voi upottaa. Istutuskuopan pohja tulee pehmittää siten, että muhevaa multaa on noin 40 sentin paksuudelta.

Viihtyessään narsissit kasvattavat runsaasti sivusipuleita.
Istuta vain terveet ja ehjät sipulit. Sopiva istutusväli on sipulin koosta riippuen 15-30 senttiä.

Varo näitä

  • Liian tiheä istutus mahdollistaa tautien leviämisen sipulista toiseen ja tihentää jakamisen tarvetta.
  • Märkyys on narsissille tuhoksi. Mikäli vesi kerääntyy kasvupaikalle, sipulit voivat homehtua ja mädäntyä. Kosteilla, tiiviillä mailla kohopenkit ovat hyvä ratkaisu, jolla sipulit pärjäävät talven yli.
  • Älä laita istutuskuoppaan palamatonta lantaa tai puolikypsää kompostia, sillä ne altistavat kasvitaudeille.
  • Narsissikärpänen munii alkukesällä sipulien lähelle. Kimalaista muistuttavan hyönteisen toukat kaivautuvat sipuliin, jossa ne talvehtivat. Pahasti toukkien vaivaamat sipulit kannattaa hävittää kokonaan. Ennen istuttamista uudet sipulit voi upottaa muutamaksi tunniksi 45-asteiseen veteen, jossa mahdolliset munat ja toukat tuhoutuvat.
Orkideanarsissi ’Thalia’

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt