Suunnittele puutarhan väriteema

Kasvien lehtien ja kukintojen värit sekä niiden yhdistelmät vaikuttavat vahvasti puutarhan tunnelmaan. Värimaailmassa voi leikitellä niin suurilla värikontrasteilla kuin lähisävyilläkin. Lisäksi puutarhan erilaisia olosuhteita saa tasapainotettua oikeilla sävyvalinnoilla. Koostimme alle ideoita puutarhan värimaailman suunnitteluun.

Värisävyjen vaikutus

Lämpimät oranssit, punaiset ja keltaiset mielletään lämmön tuottajiksi. Kylmät vihreän ja sinisen sävyt saavat puolestaan aikaan varjon viileyttä muistuttavan tunnelman. Värisävyillä kannattaakin leikitellä puutarhaa suunnitellessa! Pihan valoisa etelä- ja länsiosa tasapainottuvat kylmillä sävyillä. Pihan pohjois- ja itäosissa toimivat sen sijaan paremmin murretut ja vaaleat värit, koska valoa on siellä vähemmän.

Erityisesti varjon puolella kannattaa välttää pelkkiä kylmän sävyisiä vihreitä istutuksia ja hakea väriavaruuteen vaihtelua. Kokeile yhdistää heleänvaaleita ja tummanvihreitä kasveja! Lämpöä ja hehkua vihreävoittoiseen puutarhaan syntyy tehosteväreillä, kuten punaisen sävyissä kukkivilla pensailla tai perennoilla.

Väripareja puutarhaan

Oman puutarhan värisuunnittelun lähtöpiste voi olla vaikka oma lempiväri. Jos suosikkiväri on siniliila, sitä voi maustaa liilan lähisävyillä, jolloin lopputulos on harmoninen. Kun otetaan puolestaan liilan vastaväri kellanvihreä, saadaan lopputulokseen särmää. Koostimme alle muutamia väripareja:

Vihreät lähisävyt

Vihreitä sävyjä suosiva puutarha on rauhallinen ja tyyni. Kasvikokonaisuuden ollessa tyyni rakenteet nousevat hyvin esille kasvien seasta. Rauhallinen kasvillisuus korostaa myös puiden runkoja ja pensaiden oksistoa.

Puutarhan kasvimaailmasta löytyy lukemattomia vihreän lähisävyjä, kuten keltaista muistuttava limetinvihreä sekä sinertävät vihreät. Eri sävyt tuovat ulotteisuutta muuten harmoniseen vihreään kokonaisuuteen.

Lähisävyillä tehty harmoninen istutus tarvitsee tehostevärin, joka nostaa päävärin eri sävyjä. Tässä istutussuunnitelmassa tehot löytyvät punaluppion punaisista kukista ja kriikunan punaruskeasta rungosta. Piirrokset: Kati Jukarainen
Yksivärisessä puutarhassa muotojen ja toiston merkitys korostuu. Tässä istutuksessa pallon muoto kertautuu sammalessa. Kuva: T. Tuisku

Suuria värikontrasteja

Purppuralehtiset tummat kasvit huomataan varmasti pihassa. Violetti istutus on parhaimmillaan, kun joukossa on hyvin tummia sekä hyvin vaaleita kasveja, jotka antavat tilaa ja voimaa toistensa hehkulle.

Pihan reuna-alueilla kannattaa kuitenkin olla tummien kasvien kanssa tarkkana, koska esimerkiksi tontin reunaan istutetusta violetinkirjavasta lehtiaidasta muodostuu helposti kulmakunnan huutomerkki.

Violetinsävyisessä istutuksessa on haettu voimakasta vaikutelmaa vastavärien avulla. Tumman liilan ja limetinvihreän yhdistelmä on puutarhassa todella tehokas kontrastipari. Piirrokset: Kati Jukarainen
Väripintojen ei tarvitse aina olla voimakkaita, vaan vastakohtia voi korostaa hienovaraisesti. Kuva: T. Tuisku

Hempeät pastellisävyt

Puuteriset sävy-yhdistelmät ovat tyylikkäitä ja rauhallisia. Parhaiten vaaleat, pastilliset istutukset pääsevät oikeuksiinsa ympäristössä, jonka taustalla on murrettuja värejä ja vaaleita sävyjä.

Vaaleita värejä valitessa on kuitenkin hyvä ottaa huomioon talon ja pihan pinnoitteiden värit. Jos taustalla oleva rakennus on hyvin tumma, se saa kasvit näyttämään entistäkin vaaleammilta.

Vaaleassa, pastellisessa istutuksessa tärkein väri on hento vaaleanpunainen ja sitä piirun verran tummemmat punaiset lähisävyt. Värien vaaleus tekee istutuksesta valoisan. Piirrokset: Kati Jukarainen
Pastellinsävyisillä perennoilla syntyy niittymäinen tunnelma.  Kuva: T. Tuisku

Kuvat: Teija Tuisku ja Hanna Marttinen Piirrokset: Kati Jukarainen

 


Kestotilaaja! Lue lisää digilehdestä

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.