kasvihuone

Lomalle lompsis ja kuulumisia kasvihuoneesta

by
Tänä vuonna olen nauttinut vanhasta kasvihuoneestamme jollakin tavalla enemmän kuin muina vuosina. Kasvihuoneessa on tullut nyt käytyä ainakin kerran päivässä ihailemassa kasveja ja tarkistamassa niiden ja kylvösten kastelun tarve. Onneksi sain sieltä daalian juurakot maahan juuri ennen perinteisen kevätväsymykseni saapumista joten nyt siellä on hyvin tilaa ihan vain oleiluunkin. Toki vähän joka puolella kasvihuoneessa on vielä puutarhaan matkalla olevia kasveja ...lue lisää

Kasvihuoneen suunnitelmat uusiksi

by
Ehdin jo luulla, että tällä kertaa menisin kerrankin sieltä aidan matalimmasta päästä mutta mitä vielä. Minullahan oli jo valmiina oikeinkin järkevät ja helpot suunnitelmat joista kerroin aiemmin täällä. Suunnitelmat ovat kuitenkin nyt ehkä muuttumassa ja kasvihuone olisi tarkoitus rakentaa itse, osin jo olemassa olevista tarvikkeista.  Olen jo vuosikausia sitten kerännyt rakennusmateriaaleja kesäkeittiötä varten mutta tässä kevään aikana onkin alkanut vahvistumaan ...lue lisää

Hyvän kasvihuoneen ominaisuudet

by
Tämän kesän lomat on nyt sitten omalta osaltani vietetty. Se saa joka vuosi aikaan tunteen, että syksy on ihan pian täällä. Kasvihuoneen suunnittelun käynnistyminen on ollut vielä vähän nihkeää ja toivonkin, että saan tästä postauksesta myös itselleni vähän buustia hommaan. Voi olla, että projekti venyy ensi kevääseen mutta hyvähän se on jo hyvissä ajoin selvitellä ja suunnitella hommat alulle. Tätä ...lue lisää
tiililattian-ladonta-mamasgarden

Kasvihuoneen lattian uusiminen ja sisätilojen siistiytyminen

by
Kasvihuoneemme valmistui lähes heti talon valmistumisen jälkeen, melkein kymmenen vuotta sitten. Siitä lähtien olen haaveillut huoneeseen tiililattiaa mutta se on vain jäänyt ja jäänyt kun aina on ollut jotakin tärkeämpää projektia. Nyt kuitenkin koitti aika kasvihuoneen kasvojen kohotukselle kun maakellarin lattioihin tarvittiin reikätiiltä niin samalla tuli muutama letka tiiltä myös kasvaria varten. Tiililattian perustustyöt ja latominen Lattialla nämä vuodet palvellut ...lue lisää
Kasvihuone

Kasvihuone

by
Kuvan puu on päärynä. Samassa puussa Pepi ja Billnäsin leiviskä. Ihan mukavasti antanut jo satoa ja kasvanut tuosta kovasti. Näissä kuvissa kasvari on valokatteita vaille ja muutenkin ympäristö näyttää olevan ihan todella karu vielä. Kyllä kannattaa katsella välillä vanhoja valokuvia, niin huomaa mitä kaikkea on jo saanut aikaiseksi, monesti sitä vaan valittaa että kun on niin kesken kaikki ja kuitenkin ...lue lisää