jouluruusu

Sammalpallo ja muita kuulumisia

Sammalpallo ja muita kuulumisia

by
Viimeinkin koitti se päivä kun pääsin kaikessa rauhassa kasvihuoneen suojiin askastelemaan. Tuuli tuiverti ja sade ropisi kattoon, mutta sisällä kasvihuoneessa oli lämmintä ja suojaisaa<3Kävin katkomassa leikkureilla palan ylimääräistä kanaverkkoa ruusuherukan ympäriltä (herukka siis jäi vielä verkon suojiin) ja tungin sen sisälle reilusti sanomalehteä. Muotoilin pallosta mahdollisimman pyöreän. Suurin työ oli varmaankin sammallevyjen putsaaminen neulasista ja muista roskista. Sitten kiinnitin levyt ...lue lisää
Ruskeaa ja ripaus vihreää

Ruskeaa ja ripaus vihreää

by
Ihania auringon pilkahduksia ollaan saatu pitkin viikonloppua ja tänään sunnuntaina oikein “porotteli” pidemmänkin aikaa. Ensimmäiset kuvat ovat Haikon kartanolta, jossa vietimme perjantain ja lauantain välisen yön työpaikan koulutuksen merkeissä. Kivaa oli ja nyt ollaan taas paljon viisaampia ;D Aikataulu oli kuitenkin harmillisen tiivis, eikä minulle oikein jäänyt aikaa kierrellä kartanon puutarhassa. Siellä oli yksi ihana lampikin, jonka näin vain auton ...lue lisää
Talvi painaa päälle

Talvi painaa päälle

by
Sain kenties viime hetkillä toteutettua tämän marketista ostamani jouluruusun istutuksen. Olisihan se ollut kaunis tuossa astiassaankin, mutta säätiedotus lupailee viikonlopulle kiristyviä pakkasia ja jo nyt ulkona tupruttaa sankasti lunta, joten istuttamisella oli kiire. Sain samalla korotettua varjotarhan laajennusta turpeella ja jotenkin tuntui, että sen pitäisi olla vielä vähän enemmän koholla tuosta vasemmasta reunastaan. Aloitinkin siihen jo vähän pientä muuria tukea ...lue lisää