Yleinen

Kulukuria puutarhanhoitoon — mistä säästää?

by
Elämisen kallistuminen on ollut viime aikoina otsikoissa eräässäkin mediassa. Varsinkin sähkön ja yleensäkin energian kulutukseen liittyvät säästövinkit ovat olleet kovasti esillä. Kun mm. ruoka- ja sähkölaskut hipovat pilviä, on säästöjä löydettävä jostakin muualta. Tähän postaukseen keräsin ne puutarhanhoitoon liittyvät säästövinkit jotka yritän itse toteuttaa tulevalla kasvukaudella. Vähemmän kasvitilauksia Tähän aikaan vuodesta minulla on yleensä ollut jo monta kasvitilausta tehtynä ja ...lue lisää

Kevättä odotellessa voi sitoa vaikkapa kasviluutia

by
Pinterest, tuo miljoonien ideoiden lähde ja suuri innoittajani. Idea näihin kasviluutiini siis löytyi tietysti Pinterestin syövereistä. Olen koonnut jo viime talvesta lähtien kansiota, nimellä Winter garden.  Kansiossa on kuvia mm. ruukkuasetelmista, joissa on käytetty tällaista luutaa asetelman keskellä. Monesti luutaa ympäröi kauniisti asetellut havunoksat. Oikeastaan minun oli tarkoitus tehdä tällaisia luutia jo syksyllä kun suurien ruukkujeni multa olisi ollut vielä ...lue lisää

Perinteinen siemenarvonta

by
Ja taas on se aika vuodesta kun polkaistaan käyntiin mamman perinteinen siemenarvonta. Monenlaisia siemeniä onkin jo vuosien varrella singahtanut maailmalle näiden arvontojen ansiosta. Viime vuosina olen vallan arponut ihan pelkästään omasta puutarhasta kerättyjä siemeniä ja niin teen tälläkin kertaa. En osannut tänä vuonna valita yhtä ainoaa lajia joten päätin laittaa yhteen voittoon useampaa viime kesänä hyvän siemensadon tuottanutta kasvia. Yksi ...lue lisää

Askartelua luonnonmateriaaleista — suolainen huurre

by
Syksyn vastoinkäymiset ovat vieneet talouden tiukoille, niinpä nyt ovat saaneet jäädä kaikenlaiset uudet koristukset kaupan hyllyille. Jokin aika sitten huovuttelin vihreitä villapalloja mutta nyt päätin kokeilla suolaisen huurteen valmistamista. Nämä koristeet tulivat kyllä vielä villapallojakin halvemmaksi, sillä muuta en tarvinnut kuin vettä, vehnäjauhoja ja suolaa. No tietysti myös itse huurrettava materiaali. Itse käytin kasvihuoneesta löytämiäni käpyjä ja lehtikuusen oksia. Ajattelin ...lue lisää

Talven ihmemaa — valoa ja valkoinen hanki

by
Vaikka eilen viimeksi kirjoittelin niin siitä huolimatta piti ihan välttämättä tulla taas päivittämään viimeisimmät kuulumiset. Tähän aikaan vuodesta kun on tuo auringon valo niin harvinaista herkkua, että kun sen saa kokea niin on tietysti tultava heti jakamaan valon ilosanoma kaikelle kansalle täällä blogistaniassa. Jo yöllä oli taivas pilvetön ja kuu kumotti kirkkaana, valaisten maisemaa. Aamulla näytti hetken siltä, että valo ...lue lisää

Villapallot puutarhaan — ekologisia koristeita edullisesti

by
Olisikohan se ollut edellisen pääsiäisen aikaan kun innostuttiin perheen nuorimmaisen kanssa neulahuovuttamisesta. Silloin tilasin suurehkon satsin suloisen lämpöisiä villoja. Väreiksi valitsin ihanat luonnonväriset valkoisen ja ruskean mutta myös muutama värjätty villakäärö sujahti ostoskoriin. Kun innostus sitten laantui kevään koittaessa, jäivät villat komeroon odottamaan seuraavaa inspiraatiota. Nyt kaivoin ne esille ja hetken pehmoisia villoja hypisteltyäni minut valtasi halu jatkaa niiden työstämisen ...lue lisää

Kuusi kuvaa kesästä — puutarhakausi 2022

by
No niin olisikohan se aika vetää yhteen kulunut puutarhakausi 2022. Lumi on satanut maahan jo reilu viikko sitten ja puutarhatyöt seisahtuivat kovin yhtäkkiä. Viimeiset ruukut saatiin kellariin pienessä pakkasessa ja lumituiskussa. Olisihan sen voinut tietysti tehdä hieman aikaisemminkin mutta luulen, että ainakin suurin osa kasveista kuitenkin selviää, eikä hetkellinen pikkupakkanen niitä hetkauttanut. Vaikka kellari tulikin taas melko täyteen niin viime ...lue lisää

Marraskuu ja sen ihanat luonnonmateriaalit

by
Ehdin jo hieman huolestua, tulisiko tänä vuonna ollenkaan perinteistä innostumista. Jo useiden vuosien ajan on marraskuu pyhitetty askarteluille. Nyt tuntui vahvasti siltä, että lokakuun sairastelut olisivat lennättäneet voimat ja innoituksen kauas taivaan tuliin. Vaan toisin kävi. Rakas kuopukseni tartutti kihisevää jouluintoaan myös minuun ja käytiin eilen hakemassa omasta metsästä pieni kuusi ja ihanan tuoksuista ja kosteaa sammalta. Illalla kun lapsi ...lue lisää

Huurteinen aamu täynnä valoa ja kuurankukkia

by
Niinhän se vain sitten lokakuukin loppui ja siirryttiin marraskuuhun ja pimeisiin iltoihin. Vaikka kellojen siirto tuokin iltojen pimeyden niin samalla se ainakin jonkin aikaa antaa enemmän valoa aamuihin. Koululaisten koulutiet ovat hetken aikaa edes hieman turvallisempia ja valoisampia kulkea. Ja minullekin osui eiliseen aurinkopäivään iltavuoro, joten saatoin itsekin nauttia ihanan valoisasta aamusta. Kiertelin kameran kanssa ympäriinsä, etsien kauneutta. Ja auringon ...lue lisää

Salon kurpitsaviikot — kurpitsaa kansalle

by
No olipahan tapahtuma! Monena syksynä on pitänyt käydä Salon Halikossa katsastamassa suuren medianäkyvyyden saaneet kurpitsaviikot. Nyt vihdoin sain aikaiseksi suunnata lasten kanssa naapurikylälle ja kyllä kannatti. Alueelle oli bussikuljetus läheisen automarketin pihasta ja kylläpä olikin hyvä, että hyödynnettiin tuota kuljetusta. Perillä odotti valtava ruuhka niin autoja kuin ihmisiäkin ja kun palasimme omalle autollemme, odotti pikkubussiin monen kymmenen metrin jono väkeä. ...lue lisää

Oman pihan ruskaa ja ruukkuja

by
En päässytkään viikonloppuna Lohjan puutarhaseuran järjestämälle ruskaretkelle läheiseen arboretum Magnoliaan. Niinpä suunnittelemani ruskapostaus käsitteleekin nyt sitten ihan oman pihan ruskaa. Paikoin kaunein ruska on jo pihan kuivimmilta osilta ohitse mutta alapihalla on vielä paikoitellen runsaastikin keltaista kultaa jäljellä. Tässä vaiheessa ei ole mielestäni vielä mitään kiirettä korjata varisseita lehtiä kompostiin vaan ne saavat koristaa nurmikon pintaa niin kauan kuin hehkuvat ...lue lisää

Syysaskartelua ja mehua mustaseljan marjoista

by
Kesällä jäi seljankukkamehu tekemättä joten nyt riittää mustaseljoissa marjasatoa. Suuria marjaterttuja täynnä olevat oksat taipuivat lähes maata myöten, joten oli hyvä vähän keventää oksien raskasta lastia. Ja kuten tiedätte olen tosi huono keittiön puolella mutta innokas syysaskartelija. Niinpä mustaseljan marjatertut taipuivatkin kranssiksi kasvihuoneen oveen. Viime vuotinen kastanjakranssi sai väistyä vaikka se oli kyllä vielä ihan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Muutamiin kastanjoihin ...lue lisää

Loppukesän perennat loistaa kuivuudesta huolimatta

by
Niin se vain on pian elokuukin eletty ja kuljetaan selvästi kohti syksyä. Kuivuus on myös jouduttanut lehtien kellastumista, joten kovin syksyiset maisemat ovatkin jo puutarhassa ja lähimetsässä. Onneksi syyskuu on kuitenkin vielä monesti mukavan puuhakas kuukausi, joten vielä on hyvin aikaa touhuta puutarhassa, istutella ja jakaa kasveja. Sain vihdoin eilen jaettua monena syksynä aikomani syysmyrkkyliljakasvuston ja voi miten kivasti sieltä ...lue lisää

Avoimet puutarhat 2022

by
Monta vuotta olikin mennyt etten ollut käynyt avoimissa. Nyt innostuttiin ystävän kanssa katsastamaan kaksi oman kylän kohdetta ja lopuksi nautittiin vielä pieni annos kirpparihuumaa. Olipa antoisa päivä kaiken kaikkiaan. Molemmissa puutarhakohteissa oli aivan omanlaisensa tunnelma ja ne olivat oikeastaan täysin toistensa vastakohtia. Toinen pieni ja intiimi ja toinen suuri ja avara. Eroistaan huolimatta kumpainenkin kohde hurmasi vieraat omalla persoonallisella tavallaan. ...lue lisää

Lomalle lompsis ja kuulumisia kasvihuoneesta

by
Tänä vuonna olen nauttinut vanhasta kasvihuoneestamme jollakin tavalla enemmän kuin muina vuosina. Kasvihuoneessa on tullut nyt käytyä ainakin kerran päivässä ihailemassa kasveja ja tarkistamassa niiden ja kylvösten kastelun tarve. Onneksi sain sieltä daalian juurakot maahan juuri ennen perinteisen kevätväsymykseni saapumista joten nyt siellä on hyvin tilaa ihan vain oleiluunkin. Toki vähän joka puolella kasvihuoneessa on vielä puutarhaan matkalla olevia kasveja ...lue lisää

Ruukkupuutarha tuo paljon iloa alkukeväästä alkaen

by
Viime postauksessa jo hieman sivusinkin minulle niin kovin tärkeäksi muodostunutta tapaa kasvattaa kasveja. Ajattelin kuitenkin nyt kirjoittaa ruukkupuutarhasta ihan kokonaisen oman postauksensa koska olen niin kovin innostunut istuttamaan kasveja erilaisiin ruukkuihin. Innostukseni sai oikeastaan kunnolla alkunsa vasta viime keväänä kun sain suunnitella erilaisia ruukkuistutuksia blogiyhteistyön yhteydessä. Olinhan toki aikaisemminkin istutellut ruukkuihin kaikenlaista mutta nyt innostuin kokeilemaan enemmän sellaista, jonka saisin ...lue lisää

Valkoinen väistyy, kevät tulee sittenkin

by
Puolet pääsiäisvapaista on vietetty mutta onneksi on vielä toinen puoli jäljellä. Ilmat ovat vihdoinkin suosineet, pitkän ja kylmän jakson jälkeen ja kevät etenee suurin harppauksin joka päivä. Olen puuhaillut paljon Saimin kanssa ja yhdessä on tutkittu kevään merkkejä ja tyhjennetty kellaria. Kellarissa ei ole enää kuin pelargonit, daalian juurakot ja joitakin kylvöksiä ja muutama perennaruukku. Suurin osa ruukuista on siivottu ...lue lisää

Mielenterveyden edistäminen — vihreät terapeuttini

by
Olin eilen pitkästä aikaa liikkeellä ystävän kanssa. Monilla alkoi nyt hiihtoloma mutta minä en ollutkaan loman, vaan ystävän tarpeessa. Kun lapset olivat pieniä, tavattiin paljon ystäväperheitä ja nähtiin toisiamme leikkipaikoilla ja kerhoissa. Nyt kun lapset ovat kasvaneet niin huomaan, että olisin yhtä paljon ystävien tarpeessa kuin silloinkin, nyt heitä ei vain enää näe samalla tavalla. Tilalle ovat kuin salaa hiipineet ...lue lisää

Siemenarvonnassa narsissitupakan siemeniä

by
Vähintään kerran vuodessa olen pyrkinyt järjestämään seuraajilleni pienen arvonnan. Perinteisesti olen arponut oman puutarhan siemeniä jotka olen valinnut jo kesällä ja kerännyt sitten syksyllä kuivumaan. Idea tämän vuoden siemenarvontaan syntyi, kun minua pyydettiin kirjoittamaan pieni juttu siemenkasvatuksesta vuoden ensimmäiseen Kotipuutarhalehteen. Arpoisin tietysti narsissitupakan siemeniä joista kerroin myös tuossa lehtijutussa. Lehti ilmestyi jo viikolla joten nyt on hyvä aika käynnistää arvonta. ...lue lisää

Askarteluja luonnonmateriaaleista — kransseja ja tuijapallo

by
Viikko sitten sovimme ystävän kanssa tapaavamme askartelun merkeissä tänään sunnuntaina. Ja voi miten kivoissa fiiliksissä kuluikaan koko viikko! Suunnittelimme innosta puhkuen mitä askarteluja tekisimme ja Pinterestissä kuva jos toinenkin sujahti jälleen omiin kansioihin. Vaikka jo pelkkä suunnittelu on mukavaa, niin ihanaa oli kyllä saada jokunen idea ihan valmiiksikin asti. Itselläni oli kaikkiaan kolme erilaista ideaa joita halusin nyt kokeilla. Viikolla ...lue lisää