Perinteinen siemenarvonta

Ja taas on se aika vuodesta kun polkaistaan käyntiin mamman perinteinen siemenarvonta. Monenlaisia siemeniä onkin jo vuosien varrella singahtanut maailmalle näiden arvontojen ansiosta. Viime vuosina olen vallan arponut ihan pelkästään omasta puutarhasta kerättyjä siemeniä ja niin teen tälläkin kertaa. En osannut tänä vuonna valita yhtä ainoaa lajia joten päätin laittaa yhteen voittoon useampaa viime kesänä hyvän siemensadon tuottanutta kasvia. Yksi voitto sisältää seuraavat siemenet:

Ruusupavut ovat kasvaneet täällä Tammelassa jo varmaankin lähemmän kymmenen vuotta ja joka vuosi kylvän niitä suorakylvöinä pajukartioiden ympärille. Joskus olen niitä myös esikasvattanut mutta suorakylvökin on toiminut joka kerta. Kunhan ei vain kylvä papuja liian kylmään maahan. Sopivasti kädenlämpöisessä mullassa pavut taimettuvat todella nopeasti.

Vaaleanpunainen pioniunikko oli kyllä viime kesän kuningatar ja se näyttää ottaneen Kauhurinteen omakseen. Vaikka haaveilemaani tulppaanien kukintaa en koskaan rinteen yläosaan saanutkaan niin nämä unikot tarjosivat kyllä jo toisena kesänään sellaisen kukkatykityksen, että myyrien tuhoamat tulppaani-istutukset eivät enää niin harmittaneetkaan. Ensimmäisen kesän jälkeen unikot olivat kylväytyneet kasvupaikalleen aivan itsenäisesti, joten kovin vaivattomiakin nämä ovat olleet.

Pioniunikon tapaan myös vaaleanpunainen tähkäverbena kylväytyy itsestään kellarin kummulla. Onpa muutama taimi löytynyt ihan parkkipaikan soraltakin. Pidän tästä perennasta aivan valtavasti ja sitä kasvaa myös Kauhurinteessäkin. Aurinkoinen rinne tuntuu olevan niin unikoille, kuin tälle tähkäverbenallekin kovin mieluinen kasvupaikka.

Arvontaan osallistuminen

Eli tuollainen kolmen kasvin siemenpaketti lähtee siis kolmelle onnelliselle voittajalle. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla täällä blogissa ja Mamman puutarhan facebook– ja Instagram-sivuilla. Eli yhteensä kolme arpaa on mahdollista jokaisen halutessaan saada. Blogissa osallistuvien on tärkeää jättää kommentin lisäksi myös oma sähköpostiosoitteensa, jotta saan arvonnan jälkeen voittajaan yhteyden. Osoite näkyy vain minulle. Tuolla some-kanavien puolella voittajat saakin helpoiten kiinni yksityisviesteillä.

Arvonta suoritetaan sunnuntaina 8.1. 2023 klo 12, joten siihen asti on aikaa osallistua.

Onnea arvontaan ja ihanaa alkavaa uutta kasvukautta kaikille lukijoilleni🌱

  1. Täällä lounaisrannikolla rivitalopiha olis kiitollinen noista siemenistä. marttamaria.

  2. Muutin juuri syksyllä satavuotiaaseen taloon ja olisi ihanaa saada noita kasveja pihalle.

  3. Ruusupapua ei minulla ole vuosiin ollut. Pioniunikko olisi aivan ihana, joskus kasvoi mutta sitten unohtui ottaa siemeniä ja kanta katosi. Tähkäverbena olisi aivan uusi tuttavuus Aurinkoinen pihani olisi näille ihanteellinen kasvupaikka.

  4. Hyvää mahtavaa kasvun uutta vuotta! Hienoa lukea näitä ohjeita, katsella kuvia, oppia kokemuksista :)

  5. Täälläkin aurinkoinen kauhurinne kaipaisi kestävää koristusta

  6. Daaliat olen tilannut. Pitäisi käydä omat siemenvarastot taas läpi

    • Täältä Hauholta löytyisi koti siemenille ja ne sopisi täydellisesti mun puutarhaan.

    • Tähkäverbena onkin outo tuttavuus, muita olenkin kylvänyt. Ruusupapu kasvaa äkkiä isoksi.

    • Minulla olisi vanhan talon pihan uudistus edessä ja olisin kiitollinen siemenistä.

  7. Erityisesti tähkäverbena kiinnostaisi ja unikkoja ei voi koskaan olla liikaa

  8. Instassa jo osallistuin, tulkoot täältä voittoarpa jos sieltä ei tule. Kasvatin ruusupapuja ensi kertaa viime vuonna ja yllätyin miten hyvin lähtivät kasvuun suorakylvönä.

  9. Ihana arvonta, osallistun yhdellä arvalla.
    Ihana on myös tuo minimetsäsi, aivan mahdottoman hieno ja kaunis.
    Hyvää uutta vuotta!

  10. Syksyllä sain elämäni ensimmääsen papusaron. Ens kesänä uusiksi, vaikka uusin lajikkein. Tähkäverbeenaakaan ei oo viälä. Hyvää uutta vuatta!

  11. Mukana, vaikka siemenlaatikko suorastaan pursuaa siemeniä :D Ei ole kuitenkaan yhtään pussia ruusupapuja ja unohdin syksyllä kerätä pioniunikonkin siemeniä talteen, joten täydennystarvetta selvästi on. Hyvää uutta vuotta!

    • No näitä unikoita ei tarvitse kerätä eikä kylvääkään kuin kerran, kylväytyvät itsestään. Olisipa muutkin yhtä hanakoita. Haluaisin niin tummanviolettia näille kaveriksi mutta useasta pussista ei yksikään siemen itänyt.

  12. Siemeniä kaipaillaan, muutaman päivän sisällä pitää käydä varastot läpi ja uusia tilata

  13. Pioniunikko jaTähkäverbana ovat täysin tuntemattomia minulle,mutta ruusupavun siemeniä on omasta puutarhasta kertynyt niin paljon että viime talvena tein pavuista ja siimasta kaulaketjun.

    • Oho, pienellä poranterälläkö teit papuihin reijät? Minä olen porannut tuoreisiin hevoskastanjoihin reijät mutta ne on paljon papuja isompia ja pysyivät helposti pienessä ruuvipenkissä paikoillaan reikää poratessani. Kastanjat pujotin sitten rautalankaan ja tuloksena oli iso kastanjakranssi kasvihuoneen oveen.

  14. Ihana ajatella siemenkylvöjä tähän aikaa vuodesta! <3 Eilen laitoin ensimmäiset chilin siemenet multaan, ja kylläpä tulee hyvä mieli, kun odottelee milloin ne putkahtavat esiin. Hyvää Uutta vuotta!

  15. Mukana! Unikkoa ei voi koskaan liikaa ja verbenaa ei vielä löydykään. Ruusupavutkin jäi syksyllä keräämättä talteen…

  16. Mukana, tähkäverbenasta ei kokemusta, joten mielelläni kokeilisin

  17. Kiva lukea eri kasvien viihtymisestä :) Itsellä hiekkainen ja kuiva puutarha. Kiva blogi!

  18. oijoi!
    Nyt kyllä toivoisi arpaonnea! Kiva olisi katsoa miten menestyvät täällä saaristossa.

  19. Hyvää uutta kasvuvuotta! Kiinnostavia sortteja kaikki kolme.

  20. Voi ihanuutta! Kyllä kaiki nuo ihastuttaisivat minunkin puutarhaa.

  21. Minulle nämä kukat ovat ihan uusia en ole aikaisemmin nähnyt näitä olisi kiva jos arpaonni suosisi.

  22. Onpa tuo vaaleanpunainen unikko upea, hykertelisin tyytyväisyyttä jos tuollainen pihassani kasvaisi. Hieno on tuon tähkäverbenakin hyvä lisä lilan kaveriksi.

  23. Upeata olisi jos tuollainen vaaleanpunainen unikko pihallani kasvaisi. Kivan lisän antaisi tähkäverbenakin lilani kaveriksi.

  24. Hei
    Siemenarvontaan olisin osallistunut mut ei minulle selvinnyt mistä. Facebookista ym en mitään tiedä, enkä niihin halua.
    Onnistuisiko näin?

    ..anita

  25. Onpa upeiden kasvien siemeniä arvonnassa. Pihalle kyllä mahtuisi..

  26. Viime kesän jälkeen jäi maa mullalle vesiputkirempan jälkeen… joten siemenille olisi käyttöä.

  27. Päässä pyörii jo tulevan kauden taimikasvatus ja pihasuunnitelmat. Nämä sopisi hyvin joukkoon <3

  28. Hyvää Uutavuotta.
    Olisipa kiva ullatus saada siemeniä

  29. Houkuttelevia kasveja kaikki kolme. Kiva olisi päästä kokeilemaan, joten toivottavasti arpa-onni osuisi kohdalle. Leppoisaa alkanutta vuotta!

  30. Mukana! Ihana palkinto ja varsinkin tuo pioniunikko oli tosi kaunis.

  31. Hei, kotipuutarhalehden kautta löysin tänne. Uusi puutarha mökilläni, tulevana keväänä alkaa sen laitto. Niin monia suunnitelmia.. Aloitetaan vaikka näistä siemenistä, mikäli ne voittaisin.

  32. Uusi puutarha mökilläni, tulevana keväänä alkaa sen laitto. Niin monia suunnitelmia.. Aloitetaan vaikka näistä siemenistä, mikäli ne voittaisin.

  33. Ehdinpä vielä mukaan! Kiva palkinto ja löytäisi kyllä paikkansa!

  34. Voi miten ihana juttu, että joku jaksaa.
    Mukana arvonnassa, erityisesti pioniunikko kiinnostaa. Omat siemenet toivottavasti itävät paremmin kuin siemenkaupasta ostetut. Joitakin sortteja ruusupapuja olen kasvattanut itsekin, joka vuosi eivät menesty yhtä hyvin.
    Ja ihan hullua; monta laatikollista siemeniä ennestään, kylvöajankohdan mukaan järjestely, mutta tämä on maanista.

  35. Arvonta on nyt suoritettu ja voittaja täällä blogissa on Terhi kommentillaan: Mukana arvonnassa. Laitoin sinulle Terhi sähköpostia voitostasi, otathan yhteyttä ja kerrot osoitteesi niin laitan siemenet tulemaan
    Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt