Värikäs talvipuutarha — suunnittelu ja kasvivalinnat

Tämän alueen yhteyteen suunnittelen värikkään talvipuutarhan rakentamista.

Nyt kun olen tänä talvena viettänyt aikaani ulkona Saimin kanssa enemmän kuin koskaan ennen, huomaan miten valju puutarhamme onkaan. Jo vuosia olen yrittänyt kohentaa talvista puutarhaamme istuttamalla erilaisia havuja mutta eivät ne ole oikein jaksaneet kunnolla kasvaa kun kasvualustaa ei ole lisätty tarpeeksi. Toki kalliolla kasvaa mäntyjä ja ympäri puutarhaa on sammaleisia, suuriakin kiviä joten vihreää kyllä onneksi löytyy jonkin verran. Vaan nytpä aloitetaankin hakemaan kunnolla lisää väriä elämään!

Lintulaudan taakse istutettu serbiankuusi  P. omorica `Nana` on oikeasti vielä paljon pienempi. Kuvassa `Nana`:n paikalla on toissa jouluinen joulukuusemme.

Olemme sattuneesta syystä oleilleet tosi paljon talon takana, lintulaudan läheisyydessä. Jo syksyllä päätin, että haluan kohentaa tuota aluetta kun se kesälläkin kasvaa vain nokkosta ja heinää. Tuo alue on jäänyt siis jo pitkään täysin hunningolle ja toiminut lähinnä varastoalueena. Ja nyt kun puuhommatkin siirtyvät sieltä alapihalle, uuden metsän reunaan, niin alueen kaunistaminen voi alkaa. Vielä kun lähivuosina saadaan purkaa lasten köysiradan rakenteet pois, niin alueesta tulee entistä kauniimpi. Ja mikä parasta, alueen vieressä sijaitsee se paikka, mihin olen jo yli kymmenen vuotta haaveillut kesäkeittiötä. Paikan valtasi väliaikainen puuvarasto mutta nyt puut siis saadaan toisaalle. Varmasti vielä muutama vuosi menee ennen kuin ollaan poltettu kaikki puut vanhasta varastosta mutta eipä haittaa kun sillä aikaa ehtii ympäristö kaunistua. Ainakin niin toivon jo haaveissani.

Tämä kuva on vuosien takaa. Silloin puukasan tilalla oli kasa hevosenkakkaa. Kasan paikalle tulisi nyt paksuin multakerros istutuksineen. Vanha puuvarastomme jää kuvassa vasemmalle.

Koska multaa jäi viime kesän projektista jäljelle, sitä ei tarvitse nyt tilata ja sen kuljetuskin paikoilleen on jo ennalta sovittu lihakeitto-palkalla. Reunuksina taidan käyttää alueella turveharkkoja, koska niitä löytyy jo samalta alueelta hieman ylempää. Siispä oikeastaan harkkojen lisäksi puuttuu enää se tärkein eli tietysti kasvit!

Talvipuutarhan kasvivalikoima

Koska alueella on talvilintujen ruokintapaikka, haluan lisätä sen läheisyyteen pensaita joihin linnut voivat lennähtää syömään siemenensä.  Mikäpä sen kauniimpaa talvisessa maisemassa kuin värikkäänä hehkuvat kanukkapensaat! Tilasin kolmea erilaista punaiseen ja oranssiin vivahtavaa lajiketta Cornus alternifolia `Winter Orange` ja C. sanguinea `Winter Beauty` ja `Midwinter Fire`. Jos ei näillä saa väriä elämään niin ei sitten millään. Aion leikata kanukkapensaat keväisin melko reippaalla kädellä, koska kirkkainta varsien väri on uudessa, saman vuoden kasvussa.

Löysinpäs kuvan punaisista kanukan oksista. Lumea vasten ne oikein loistavat.
Myös alppiruusun talviasu on oikein sievä. Kylmässä lehdet tosin rullautuvat tiukasti kiinni.

Kanukoiden kaveriksi ja ryhdin tuojaksi haluan istuttaa alueelle myös jotakin lempimuotoani eli pallomaista. Yritän saada aikaiseksi leikkaamalla puksipalloa muistuttavan kasvin, käyttämällä kasvina Lonicera nitida `Ernest Wilson`:ia. Sen pitäisi olla puksipuuta huomattavasti kestävämpi meidän oloissamme. Lisää pallon muotoa voisin tuoda erilaisilla pyöreillä puutarhakoristeilla.

Puksipuut ovat talvenarkoja. Talvetan puksini kellarissa.
Rauta- tai pajupallot sopisivat alueelle.

Kolmanneksi valitsin mukaan istutukseen myös yhden alppiruusun koska alueen takana on jo ennestään kaksi. Ne tosin ovat kasvaneet ihan superhitaasti koska kasvualusta on ollut niin surkea. Jospa tämä villi japanilainen Rhododendron kiusianum `Albiflorum` jaksaisi paremmin kuin nuo suurempikukkaiset lajitoverinsa. Ikivihreän lehdistön lisäksi sen valkoinen kukinta toisi myös kauneutta kevääseen.

Keskeisenä elementtinä alueella kasvaa kotipihlaja jonka marjoilla rastaat herkuttelevat syksyisin.

Pensaiden aluskasviksi suunnittelen istuttavani vaalean kirjavaa varjoyrttiä jota tilasin kolmen taimen verran.

Olisikohan tuossa kerrankin nyt hyvin maltillinen määrä kasveja alueen kokoon verrattuna vai käykö tässä taas niin, että tungen alueelle lisää keväthuumassa tilaamiani kasveja, joille ei ole suunniteltuja paikkoja?! Voihan siinä niinkin käydä mutta tästä nyt ainakin lähdetään liikkeelle.

Loppuun vielä tavallisen korallikanukan punaista loistoa, juuri satanutta lunta vasten.

Kun lämmityskausi loppuu, pääsen siirtämään pienen puukasan pois tieltä sisälle varastoon, missä on nyt talven jäljiltä jälleen hyvin tilaa. Ja kun multakasa on siirretty ja lihakeitot syöty, onkin jo aika päästä istuttamaan kasvit. Alueen multapinnan aion muuten kattaa oman metsän hakkeella. Tuleepahan sekin kasa käytettyä pois maisemaa rumentamasta. Kuulostaa nopealta ja helpolta hommalta. Hih, vai mitä sanot?!

Millaisia suunnitelmia sinulla on jo syntynyt tulevalle kaudelle? Vai oletko vielä talviunilla?

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

16 Comments

  • Hyvältä kuulostaa! Kanukat ovat upeita talvisin ja monet havut ja pallomuodot sekä kiva maanpeittokasvi siihen päälle, niin ihana talvinurkkaus tulee. Ihan käden käänteessä 😉
    Täälläkin suunnitellaan kaikenlaista, mutta ei vielä ihan höyrypäässä kumminkaan. Se tulee sitten kevätvalon myötä, nyt on vielä liian lyhyt päivä, jotta aivot kunnolla toimisivat.

    • Minäkin jo luulin, että eikö se intoilu meinaa tänä vuonna alkaakaan kun näin pitkälle meni ennen ensimmäisiä suunnitelmia. Nyt kuitenkin kutkuttaa jo oikein mukavasti kun vielä tuli taas nuo nollakelitkin ulos👍 Pakkanen ja lumi lyövät aina ikävästi kapuloita rattaisiin.

  • Hyvältä kuulostaa! Melkeinpä kahdehdittavaa, kun tontilla on “iskemättömiä” alueita, jotka vain odottavat uusia ideoita.

    Erään kävelyreittini varrella on korallikanukkaa, jonka punerrusta pysähdyn usein ihailemaan. Rajanaapurillamme kasvaa korallikanukka, jota ei ole leikattu koko näiden asukkaiden asumisen aikana (lähes 20 v). Puska on jo enemmän puu, kuin pensas. Arvioisin latvuksen huitelevan yli 3 metrissä. Kanukan kukat ovat myös kauniita.

    • Iskemätöntä on vielä reilusti mutta maaperä on niin haastavaa, että osa jää varmasti kokonaan luonnonalueeksi. Ja niin onkin ihan hyvä lopulta.
      Saa nähdä nyt sitten miten nuo erikoisemmat kanukat pärjäilevät. Tarkemmin kun tutustuin nyt tuohon Loniceraankin niin aika arka taitaa olla kun ei sitä täällä meillä ole oikein missään myynnissäkään. Sitä välillä vallan unohtaa että asuukin kylmässä pohjolassa kun aina vain kaikki illat katselee Englannin puutarhoja. No kellariin sitten vaan tungettava sekin kasvi😂

  • Kuulostaa tosi kivalta suunnitelmalta, tuosta tulee varmasti kaunis paikka. Minäkin seuraan pikkulintujen touhuja omalla ruokintapaikallani ja ne lepuuttavat itseään pihasyreenin oksistoissa. Kanukoiden punaiset oksat erottuvat hauskasti lumi taustallaan. Varmasti esittelet tätä projektia, seuraan mielenkiinnolla!

    • Toivottavasti tästä tosiaan muotoutuu ajan kanssa haaveitteni kaltainen ruokapaikka linnuille. Nyt alue on vielä niin karu kun vieressä on todella ruma pressukatos ja kestopuinen tukihäkkyrä, lasten vaijeriradan päätepiste. Laitan varmasti päivitystä tilanteeseen, ainakin siinä tapauksessa mikäli alue kaunistuu😊 Ja mikseipä kaunistuisi kun onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty👍

  • Hyvältä kuulostaa suunnitelmasi. Mukava “pikkuprojekti” aloitettavaksi heti lumien ja maan sulettua 😉 Kanukoiden versoissa onkin todella jännittäviä sävyjä ja juuri talvella ne tulevat parhaiten edukseen. Ne ovat myös kauniita kranssien tai muiden juttujen punonnassa. Mielenkiinnolla seurailen projektiasi kunhan saat sen vauhtiin. Mukavaa viikkoa!

    • Oi kranssimateriaalia olisikin ihanaa saada💚 Tuota pointtia en tajunnutkaan ajatella, kiitos vinkistä👍

  • Oikein hyvä suunnitelma. Linnut tykkäävät kun on vieressä puita tai pensaita joiden oksille pääsee syömään siemeniä.

  • Innolla odotan kuvia punaisista ja oransseista kanukanoksista talvella ❤️🧡. Mun intohimohan on aina uusien alueiden valloittaminen, joten hengessä mukana 😀.

    • Minulla meinasi jo lehtokotiloiden saapuminen viime kesänä latistaa kokonaan innon uusien alueiden valtaamiseen. Vaan onneksi nyt on jo mieli muuttunut. Istutan kuitenkin jatkossa enemmän sellaista mikä ei ole etanoiden suurinta herkkua. Tämän suunnitelman kasvien luulisi olevan sellaisia joita ei ensimmäisenä etanat käy syömään.

  • Hyvältä kuulostaa!
    Meilläkin lintujenruokintapaikan vieressä on puita ja pensaita ja linnut menevät usein niihin syömään.
    Kanukat tuovat mukavasti väriä talviseen puutarhaan!

    • Toivottavasti kanukat tuossa kohdin alkavat kasvamaan ja villiä rhodoa jännään myös miten saan sen viihtymään. Jos pensaat menestyisivät hyvin niin se tietäisi sitten linnuillekin viihtyisämpää ruokailupaikkaa💚

  • Aijai miten herkullisia kasvivalintoja! Kopioin nämä kyllä vielä tulevaisuudessa omaan metsäpuutarhaan 😀 Just metsän reunaan olisi kiva saada kevätillassa loistavia valkoisia kukkia. Tällä hetkellä siellä on vain vanhat omenapuut ja jo vuosia sitten istuttamani karhunlaukat leviää tuskastuttavan hitaasti. Kolme taimea taisin laittaa silloin ja nyt ne on levinneet ehkä puolen metrin alueelle XD Kanukoita siirsinkin sinne kyllä jo loppusyksyksystä parkkipaikan tieltä pois, saa nähdä onko ne vielä keväällä hengissä.

    • Täälläkin tuon karhunlaukan leviäminen lähti kunnolla vauhtiin tosi pitkän ajan jälkeen. Vasta nyt monen vuoden jälkeen on alkanut siementaimia vähän näkymään. Voi olla että mulla on se kyllä hieman liian varjoisassa metsän reunassa mutta muuten luulisi lehtomullan olevan mieleistä.
      Istuin taas äsken kissan kanssa potkurissa ja katselin tuota tulevaa kanukka-aluetta. Kyllä siitä vielä hyvä tulee… joskus 🙂

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.