Villiviinit

Villiviini (Parthenocissus) peittää kesäisin vihreillä lehdillään tehokkaasti aidat ja pergolat. Sen takia se onkin hyvä näkösuoja, joka pienellä tontilla vie vähemmän tilaa kuin esimerkiksi pensasaita. Syksyllä villiviini on parhaimmillaan, kun sen punertava syysväritys kruunaa puutarhan.

Villiviinin lajit ja niiden erot

Villiviini on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Viiniköynnöskasveihin kuuluvia villiviinejä tunnetaan kymmenisen lajia, joista Suomessa viihtyvät imukärhivilliviini (Parthenocissus quinquefolia) ja säleikkövilliviini (P. inserta). Säleikkövilliviini on yksi maamme vanhimpia koristekasveja, ja sitä on käytetty täällä jo 1700-luvun lopulla. Imukärhivilliviini eroaa säleikkövilliviinistä siten, että sen kärhissä on tarttumalevyt. Säleikkövilliviini ei kiinnity seinään ilman tukilankoja, koska sen kärhien tarttumakyky on imukärhivilliviiniä heikompi. Toisaalta säleikkövilliviinin talvenkestävyys on hieman imukärhivilliviiniä parempi. Säleikkövilliviini kestää talven ainakin V-vyöhykkeellä asti.

aurinko

tuore, keskiravinteinen ja kalkittu kasvualusta

400–1000 cm

I–V

Rehevä- ja nopeakasvuiset villiviinit peittävät nopeasti erilaiset puutarharakenteet.

Villiviinien yhtäläisyydet

Villiviineillä on viisisormiset lehdet, jotka puhkeavat köynnökseen vasta myöhään keväällä. Villiviinit kasvavat tavallisesti noin 4–10 metriä korkeiksi ja kukkivat kesä-heinäkuussa. Kukat ovat vaatimattomat eikä niillä ole erityistä koristearvoa. Villiviinien koristearvo onkin niiden upeassa syksyn punerruksessa. Villiviini tekee pienet sinisenmustat lähes mustikkamaiset marjat, mutta marjat ovat niin kitkeriä, ettei niitä voi syödä.

Voimakaskasvuiset villiviinit peittävät nopeasti laajoja seinäpintoja. Ne sopivat lisäksi kaariporttiin ja muurien päälle. Molempia lajeja voi kasvattaa myös rinteiden ja kallioiden peitteenä. Ne viihtyvät aurinkoisella tai varjoisallakin paikalla tuoreessa, runsasravinteisessa maassa. Villiviinien lisäys onnistuu helposti pistokkaista. Puuvartiset villiviinit eivät tarvitse leikkaamista, mutta niitä voi tarvittaessa nuorentaa voimakkaalla leikkauksella.

Kivi- tai tiilirakenteiset talot kestävät yleensä vaurioitumatta villiviinejä.

Villiviini voi vaurioittaa julkisivua

Rakennuksen seinämää pitkin kipuava villiviini tekee julkisivusta elävän, mutta se voi muodostua riskiksi talon rakenteille. Tiili- ja kivirakenteiset seinät kestävät yleensä hyvin köynnöskasveja, mutta kasvin tuoma kosteus voi vahingoittaa puuverhoilua. Sen takia rakennusalan asiantuntijat kehottavat varovaisuuteen, jos rakennusten seinämille aiotaan istuttaa kasveja. Toisaalta köynnöksestä saattaa olla etua talon eteläpuolella, sillä kasvusto suojaa seinää auringon paahteelta ja pidentää maalausväliä.

Korkealle kiipeävä villiviini voi pitää pielilaudat märkinä ja tuottaa niihin laho- ja homevaurioita. Pahimmillaan köynnös voi tunkeutua jopa kattorakenteisiin ja tukkia ilmanvaihtoaukkoja. Seinän viereen istutettu villiviini vanhentaa puuverhoilua ja saattaa aiheuttaa kosteusvaurioita. Villiviini pitää myös sokkelirakenteen kosteana, koska juuret ja multa sitovat vettä.

Istuta köynnökset metrin päähän seinästä

Kasvit kannattaa istuttaa kauas seinästä tai pitää ne ruukuissa tai vedenpitävissä laatikoissa. Perusmuurin tulee olla vesieristetty ja rakennettu niin, että se kestää mullan vaikutuksen, jos villiviinejä halutaan kaikesta huolimatta istuttaa seinän viereen.

Seinällä kasvava villiviini kannattaa ohjata säleikköön, jotta väliin jää 10–15 sentin rako ja seinä pääsee tuulettumaan ja kuivamaan. Vanha hyväksi todettu tapa on ripustaa räystäästä naruja tai vaijeri versoja varten. Yksi tapa vähentää riskejä on suosia hentokasvuisia köynnöksiä voimakaskasvuisten sijasta. Tuuli läpäisee vähäisen kasvimassan paremmin kuin runsaan. Jos istutat useita taimia, jätä köynnösten väliin vapaata seinäpintaa.