Pensaat

Kanukat

Kanukoiden (Cornus) suvussa on paljon upeita koristepensaita, jotka ihastuttavat sekä lehdistöllään, kukillaan ja marjoillaan että talviaikaan myös värikkäillä versoillaan. Suvusta löytyy helppohoitoisia kasveja jopa VI-vyöhykkeelle asti.

Kanukoiden (Cornus) suvussa on paljon upeita koristepensaita, jotka ihastuttavat sekä lehdistöllään, kukillaan ja marjoillaan että talviaikaan myös värikkäillä versoillaan. Suvusta löytyy helppohoitoisia kasveja jopa VI-vyöhykkeelle asti.

Kanukat ovat kotoisin viileältä tai lauhkealta vyöhykkeeltä Euraasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Osa suvun jäsenistä voi kasvaa suurehkoiksi puiksi, mutta perheeseen kuuluu myös kaksi ruohovartista perennaa: merenrantojen ja puronvarsien luonnonkasvi ruohokanukka (C. suecica) ja sitä suuresti muistuttava puutarhaperenna kanadanruohokanukka (C. canadensis). Molemmat viihtyvät parhaiten happamassa maassa ja muodostavat viehättävät ja koristeelliset valkoiset ylälehdet pikkuruisten kukkiensa ympärille. Syksyllä niiden lehdet saavat kauniin punaisen syysvärin.

Idänpensaskanukka (*Cornus alba* subsp. alba)

aurinkoinen–varjo

hikevä tai kostea ja ravinteikas

kalkittu tai neutraali

vaihtelee lajeittain 1–10 m

vaihtelee lajeittain (I) I–IV (V)

Kanukoiden menestyksen salaisuudet

Etelä-Euroopassa menestyvät upeasti kukkivat kukkakanukat, mutta meidän talvemme ovat niille liian kylmät joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, jotka saattavat menestyä I-vyöhykkeellä. Suomessa viihtyvien lajien koristeellisuus perustuukin lähinnä kirjaviin lehtiin, marjoihin kuten kuvan idänpensaskanukalla ja värikkäisiin versoihin. Varjoisiin kasvupaikkoihin valkokirjavat lehdet tuovat hienosti valoa ja talvella korallikanukan (C. alba ’Sibrica’) nuoret oksat hehkuvat upean punaisina valkoisia hankia vasten.

2000-luvun alussa varsinkin korallikanukkaa kiusasi yleisesti sienen aiheuttama versotauti, mutta nykyään sairaita kasvustoja ei enää juurikaan näe, ja tarjolla on myös taudinkestäviä kantoja. Edelleen kanukka kannattaa kuitenkin leikata keskikesään mennessä, sillä syksyllä tuoreet leikkauspinnat ovat alttiita kosteassa ilmassa liikkuville sieni-itiöille. Myös varisseet lehdet ja muut kuolleet kasvinosat kannattaa laittaa lämpökompostoriin, jossa itiöt kuolevat.

Isokokoiset kanukat istutetaan hikevään tai kosteaan, ravinteikkaaseen ja kalkittuun tai neutraaliin maahan. Kasvupaikka voi olla niin aurinkoinen kuin varjoisakin, mutta voimakas auringonpaiste saattaa haalistaa lehtiä ja laimentaa niiden kirjavuutta. Täysikasvuiset koralli-, keltaoksa- ja verikanukat kannattaa leikata 2–3 vuoden välein alas, jos oksista halutaan mahdollisimman voimakkaan väriset, sillä nuoret oksat ovat värikkäämpiä kuin vanhat. Oksia voi myös typistää vuosittain, jotta pensas pysyy matalana ja tiheäoksaisena. Varsinkin varjossa kasvavista valko- ja keltalehtisistä kanukoista tulee ilman leikkausta korkeita ja harvoja.